Minna Kurttila

Minna Kurttila

ratkaisukeskeinen valmentaja, työnohjaaja, psykoterapeutti, sovittelija, käyttäytymistieteilijä (KM)Pomon Enkelit
Yrittäjä Minna Kurttila on ratkaisukeskeinen valmentaja, työnohjaaja, psykoterapeutti, sovittelija ja käyttäytymistieteilijä (KM). 
Minna Kurttilan asiantuntemus johtamisesta ja työyhteisöjen kehittämisestä perustuu alan koulutuksiin ja omaan kokemukseen asiantuntijayksiöiden johtamisesta erilaisissa organisaatioissa 1990-luvun lopulta lähtien. Hänen vastuullaan oli näissä organisaatioissa myös henkilöstön ja organisaatiokulttuurin kehittäminen.
Kurttilan taustan mukaisesti työskentelyotteessa näkyy ihmisen psykologian tuntemus yhdistettynä bisnesosaamiseen. Hän tunnista psykologisia lainalaisuuksia ja hyödyntää niitä konkreettisesti ihmisten ja organisaatioiden kehittämisessä. Kurttila on kehittänyt muun muassa uudenlaisia 360-arvioinnin työkaluja ja kirjoittanut myös teoksen Arvostus – valmentava kirja esimiehille (Kurttila & et al., Tammi 2010).
Vuodesta 2011 Kurttila on oman yrityksensä Arvostamon kautta toiminut valmentajana/coachina/kouluttajana johtoryhmille, johtajille, asiantuntijoille ja työyhteisöille niin yksityisen kuin julkisen sektorin organisaatioissa.
Kurttila tunnetaan ammattitaitoisena, mukaansatempaavana ja oivalluttavana valmentajana. Hän toimii valmennusyrittäjänä Arvostamossa ja Pomon Enkeleissä. Keväällä 2021 Kurttila oli myös käynnistämässä Fysioksessa psykoterapialiiketoiminnan yksikköä ja toimii uuden yksikön esihenkilönä.
1 - 2 / 2