Pohjoisesta Pörssiin -valmennus 3.9.-10.12.2024 Oulu

Kasvuhakuisen yrityksen edustaja: tervetuloa matkalle Pohjoisesta pörssiin!

Pohjoisessa on potentiaalia! 
Erinomaista palautetta saanut Pohjoisesta Pörssiin -kasvuohjelma järjestetään syksyllä 2024 toisen kerran Oulussa - tervetuloa mukaan! 

Pörssi avaa pääsyn rahoitusmarkkinoille, se tuo selkeyttä yrityksen markkina-arvoon, lisää näkyvyyttä ja luottamusta asiakkaiden ja sijoittajien keskuudessa, kasvattaa median huomiota ja yleisön kiinnostusta. Jo pörssiin valmistautuminen kehittää yrityksen toimintaa ja johtamista vaikka itse listautuminen tapahtuisikin vasta tulevaisuudessa! 

Kenelle? Valmennus on suunnattu pohjoissuomalaisille kasvuhakuisille yrityksille, joiden tavoitteena on liiketoiminnan kehittäminen, listautuminen ja/tai kasvupääoman hakeminen nyt tai lähiaikoina. 

Ohjelmassa käydään läpi listautumisprosessi vaatimuksineen alan asiantuntijoiden ja pohjoissuomalaisten yhtiöiden toimesta. Tarjolla on paljon asiaa sekä tarinoita niin onnistumisista kuin matkalle sattuneista mutkistakin.  

Tavoitteena on antaa kokonaiskuva siitä, mitä listautuvalta yhtiöltä edellytetään, miten listautumiseen valmistaudutaan sekä mitä listattuna yhtiönä toimiminen merkitsee. Samalla työstetään yritysten omaa prosessia matkalla pörssiin.

Valmennus sisältää viisi lähitapaamista sekä käytännönläheisiä välitehtäviä. Jaksojen aikana käsitellään mm. matkaa listayhtiöksi, strategiaa ja hallitustyötä, toimintamallia ja kasvutarinasta viestimistä, rahoitusta ja vastuullisuutta sekä listautumisprosessia käytännössä.

KATSO VALMENNUKSEN ESITTELYVIDEOITA: 


YHTEISTYÖSSÄ: Oulun kauppakamari, BusinessOulu, Rastor-instituutti ja Nasdaq. Fasilitoijana Erja Retzén, Nasdaq. 

Early Bird -etu 20.6. mennessä ilmoittautuneille osallistumismaksusta -20% ja toinen samasta organisaatiosta -30%. Valmennuksen hinta on 1890 € + alv. Mukaan pääsee 10–20 yritystä, yhdestä yrityksestä voi osallistua 1–2 henkilöä. 

Tervetuloa mukaan! Pyydämme ilmoittautumaan viimeistään 20.8. mennessä verkkokaupan kautta tai susanna.paaaho(at)chamber.fi, puh. 050 581 0884. 
 

Saat kokonaiskuvan siitä, mitä listautuvalta yhtiöltä edellytetään, miten listautumiseen valmistaudutaan sekä mitä listattuna yhtiönä toimiminen merkitsee. Samalla työstetään yritysten omaa prosessia matkalla pörssiin.

Valmennus on suunnattu pohjoissuomalaisille kasvuhakuisille yrityksille, joiden tavoitteena on liiketoiminnan kehittäminen, listautuminen ja/tai kasvupääoman hakeminen nyt tai lähiaikoina. 

1725355800
Valmennuspäivä 1: Pohjoisesta Pörssiin 3.9.2024 Oulu
3.9. -10.12.2024 | Oulu
1727775000
Valmennuspäivä 2: Pohjoisesta Pörssiin 1.10.2024 Oulu
1.10.2024 |
1730197800
Valmennuspäivä 3: Pohjoisesta Pörssiin 29.10.2024 Oulu
29.10.2024 | Oulu
1732012200
Valmennuspäivä 4: Pohjoisesta Pörssiin 19.11.2024 Oulu
19.11.2024 | Oulu
1733813100
Valmennuspäivä 5: Pohjoisesta Pörssiin 10.12.2024 Oulu
10.12.2024 |

ALUSTAVA OHJELMA: 

1. Valmennuspäivä: Listautumisen ABC
Tiistai 3.9.2024 klo 12.30-17.00: 
Fasilitoijana Erja Retzén, Nasdaq

12.30 Ilmoittautuminen ja kahvi
12.45 Avaus: Business Oulu
12.55 Osallistujien esittäytyminen
13.15 Matka listayhtiöksi – mistä tässä on oikein kysymys?
- Mitä pörssissä tapahtuu? Kurkistus Nasdaq Nordicin kaupankäyntiin ja listautumistrendeihin
- IPO, Corporate Governance, free float… Paljon lyhenteitä ja termejä. Mitä ne tarkoittavat?
- Paljon Mitä-kysymyksiä: Mitä listautuminen ja siihen valmistautuminen pitävät sisällään? Millaisia asioita tulisi olla kunnossa? Mitä hyötyä prosessista on yritykselle? Mitä kumppaneita listautuva yhtiö tarvitsee projektissaan?
Erja Retzén, asiakkuusjohtaja, Nasdaq Nordic

14.05 Verkottumistauko  
14.25 Edellinen aihe jatkuu…  
15.15 Pienryhmätyö
15.40 Valmennuksen työtilan, Oiva, esittely
15.50 Case Detection Technology: toimitusjohtaja Hannu Martola
16.40 Palautteen anto
16.50 Keskustelua päivän aiheista ja seuraavat askeleet
17.00 Päivän päätös

2. Valmennuspäivä: Strategia, hallitustyö ja hyvä hallinnointitapa  
Tiistai 1.10.2024 klo 12.30-17.00
Fasilitoijana Erja Retzén, Nasdaq

12.30 Ilmoittautuminen ja kahvi
12.45 Avaus, avauspäivän palaute
12.50 Hyvä hallinnointitapa ja strategia - ammattimaisen hallituksen työkalut
- Hallinto ja strateginen toiminta, miten toimintamallit muuttuvat listautumisen myötä?
Asiantuntijana advisor Ville Heikkinen, HT Growth Partners Oy
13.40 Verkostoitumistauko
14.00 Hyvä hallinnointitapa ja strategia - ammattimaisen hallituksen työkalut jatkuu
14.45 Verkostoitumistauko
15.00 Pienryhmätehtävä
15.15 Hyvä hallinnointitapa ja strategia - ammattimaisen hallituksen työkalut jatkuu
16.00 Case: Talenom Oyj: hallituksen puheenjohtaja Harri Tahkola
16.50 Palautteen anto
16.55 Yhteenveto ja keskustelua päivän aiheista  
17.00 Päivän päätös

3. Valmennuspäivä: Rahoitusmahdollisuudet ennen listautumista, valmistautuminen listautumiseen ja vastuullisuus
Tiistai 29.10.2024 klo 12.30-17.00
Fasilitoijana Erja Retzén, Nasdaq

12.30 Ilmoittautuminen ja kahvi
12.45 Avaussanat ja edellisen kerran palaute
12.55 Yhtiöiden rahoitusvaihtoehdot ennen listautumista
Hanna-Kaisa Junes, Pohjois-Suomen Yrityspankin johtaja ja Samuli Merikoski, Director, Loan Capital Markets, Danske Bank

13.50 Tauko
14.10 Pienryhmätehtävä
14.35 Listautumisvalmius ja vastuullisuus
- IPO Readiness - listautujan terveystarkastus  
- Sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja sisäisen tarkastuksen järjestäminen
- Vastuullisuus osaksi kasvavaa liiketoimintaa
- ESG – Kestävyyden ulottuvuudet
Laura Suomela, director, PwC:n yritysjärjestelypalvelut ja Sami Posti, Pohjois-Suomen aluejohtaja, partner, KHT, PwC Suomi

15.35 Tauko
15.55 Case: EcoUp: hallituksen puheenjohtaja Matti Kaski
16.45 Palautteen anto
16.50 Yhteenveto ja keskustelua päivän aiheista
17.00 Päivän päätös

4. Valmennuspäivä: Liiketoimintamalli, kasvutarina ja sijoittajaviestintä
Tiistai 19.11.2024 klo 12.30-17.00
Fasilitoijana Erja Retzén, Nasdaq

12.30 Ilmoittautuminen ja kahvi
12.45 Avaus, edellisen päivän palaute
12.55 Pienryhmätehtävä
13.15 Liiketoimintamalleista ja asiakasymmärryksestä kilpailuetua
- Markkinoiden murros ja asiakaskäyttäytymisen muutos
- Asiakkaan ongelman tunnistaminen
- Asiakasymmärrys kilpailuedun lähteenä
- Asiakasarvon muodostaminen
- Uusi arvoketju ja arvoajattelu
- Uudet liiketoimintamallit ja distrubtio  
- Merkitys, unelma ja kulttuuri
- Asiakaslupaus, viestiminen ja lupaukseen vastaaminen
Asiantuntijana DI, KTM, TMC, HHJ Sami Etula, Etula Group

14.00 Tauko
14.10 Liiketoimintamalleista ja asiakasymmärryksestä kilpailuetua jatkuu
13.55 Verkostoitumistauko  
15.10 Yleinen viestintä ja sijoittajaviestintä
Tero Huovinen, liiketoimintajohtaja, pääomamarkkinat, Miltton Oy

15.55 Case Lapwall Oyj: toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen
16.45 Palautteen anto
16.50 Yhteenveto ja keskustelua päivän aiheista
17.00 Päivän päätös

5. Valmennuspäivä: Listautumisprosessi käytännössä
Tiistai 10.12.2024 klo 8.45-14.30
Fasilitoijana Erja Retzén, Nasdaq

8.45 Ilmoittautuminen ja kahvi
9.00 Päivän avaus  
9.05 Resurssitehokas listautuminen First North -markkinapaikalle: yhtiön ja pääjärjestäjän näkökulmat
Oaklins Merasco, Pekka Suhonen, Managing Partner, Oaklins Finland
9.50 Nasdaq Helsinki-pörssimarkkinan avauskellonsoitto
10.05 Yhtiön arvonmääritys, listautumisanti ja rahoitustyökalut listautumisen jälkeen
- Miten yhtiön listautumishinta määräytyy? Kiinteä vai kelluva hinta?
- Listautumisannin rakenne
- Miten yhtiön osaketta ja listayhtiöstatusta voi hyödyntää rahoitusinstrumenttina listautumisen jälkeen?
SEB Corporate Finance & ECM 

10.55 Yritysanalyysien merkitys ja niiden lisäarvo listautumisessa ja yhtiön seurannassa
Antti Luiro, Inderes

11.30 Lounas
12.15 Listautuvan yhtiön taloudellisen raportoinnin järjestäminen
- First North vs Pörssilista
- Miten paljon aikaa ja resursseja tulisi varata muutostyöhön?
- Mitkä ovat yleisimmät sudenkuopat?
Jarno Miettunen, partner, Deloitte

13.00 Tauko
13.10 Case Norrhydro: hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja Yrjö Trög
14.00 Palautteen anto
14.05 Yhteenveto ja todistusten jako
14.20 Päätössanat  
14.30 Tilaisuus päättyy

Muutokset ohjelmaan mahdollisia. Ohjelma tarkentuu vielä. 

Pyydämme ilmoittautumaan 20.8. mennessä. Voit ilmoittautua verkkokaupan kautta tai: susanna.paaaho(at)chamber.fi, puh. 050 581 0884.

ILMOITTAUTUMISOHJE (verkkokauppa):
Valitse ilmoittautuvien henkilöiden määrä ja klikkaa Lisää ostoskoriin. Voit joko kirjautua sisään KauppakamariTilin tunnuksilla tai valita Jatka kirjautumatta.

Mikäli valitset maksutavaksi laskun, laskutamme osallistumisen 1. valmennuspäivän jälkeen. Saat ilmoittautumisesta vahvistusviestin sähköpostiisi (tarkistathan roskapostikansion). Kysyttävää? Autan mielelläni: susanna.paaaho(at)chamber.fi, puh. 050 581 0884.

Erja Retzén
Erja Retzén
AsiakkuusjohtajaNasdaq Helsinki Oy
Ville Heikkinen
Ville Heikkinen
Harri Tahkola
Harri Tahkola
hallituksen puheenjohtajaTalenom Oyj
Sami Etula
Sami Etula
DI, KTM, TMC, HHJEtula Group Oy
Jarmo Pekkarinen
Jarmo Pekkarinen
ToimitusjohtajaLapWall Oyj
Antti Luiro
Antti Luiro
Analyytikko, listautumisvalmentajaInderes Oyj
Yrjö Trög
Yrjö Trög
ToimitusjohtajaNorrhydro Group Oyj
Hanna-Kaisa Junes
Hanna-Kaisa Junes
Pohjois-Suomen Yrityspankin johtajaDanske Bank A/S, Suomen sivuliike
Sami Posti
Sami Posti
Partner, KHTPricewaterhouseCoopers Oy
Pekka Suhonen
Pekka Suhonen
Managing PartnerOaklins Merasco Oy
Samuli Merikoski
Samuli Merikoski
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Tero Huovinen
Tero Huovinen
liiketoimintajohtajaMiltton Oy
Jarno Miettunen
Jarno Miettunen
PartnerDeloitte Oy
Laura Suomela
Laura Suomela
DirectorPricewaterhouseCoopers Oy

Kurssi antoi hyvin eväitä meidän pitkän aikavälin suunnitteluun perheyhtiöissä. Suosittelen kyllä kaikille, oli listautumassa tai sitten ei.

Kiitokset järjestäjille erittäin hyvästä koulutuksesta. Oli todella hyvää asiaa ja voin kyllä suositella.

Kiitos hyvästä ja erittäin laajapohjaisesta kurssista. Asiaa oli paljon, mutta ne oli tosi tärkeitä ja itsekin kun sijoittamisen kanssa työskentelen, niin ennen kaikkea sijoittajan näkökulmasta paljon hyödyllistä asiaa.

Tämä oli hyvä kurssi, voin kyllä suositella!

Perumisehdot: Ilmoittautumisen voi perua kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. Paikan voi tarvittaessa siirtää kollegalle. Sairauslomatodistus oikeuttaa kuluttomaan perumiseen. 

Oikeudet muutoksiin: Valmennuksen toteutumisen ehtona on vähimmäisosallistujamäärän täyttyminen. Järjestäjillä on oikeus perua valmennus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla siitä asiakkaille sähköpostilla viikkoa ennen ensimmäisen tilaisuuden ajankohtaa. Pidätämme oikeuden mahdollisiin ohjelman- ja hinnanmuutoksiin.

Lisätiedot

Oulun kauppakamari
050 581 0884
susanna.paaaho@chamber.fi

Pohjoisesta Pörssiin -valmennus 3.9.-10.12.2024 Oulu

Kasvuhakuisen yrityksen edustaja: tervetuloa matkalle Pohjoisesta pörssiin!

Pohjoisesta Pörssiin -valmennus 3.9.-10.12.2024 Oulu
Tapahtuma alkaa
3.9. klo 12.30
Tapahtuma päättyy
10.12. klo 14.30
Sijainti
Original Sokos Hotel Arina, Kauppakeskus Valkea, Oulu
Kauppakeskus Valkea Isokatu 25 (4. krs), 90100 Oulu
Jäsenetuhinta
1 512,00 €
(+alv 24 %, 362,88 €)
Hinta
1 512,00 €
(+alv 24 %, 362,88 €)
Tapahtumamuoto
lähitoteutus

Hintaan sisältyvät luennot, luentomateriaalit, työalusta ja tarjoilut. 

Esittelyvideot ja palautetta:

KATSO VALMENNUKSEN ESITTELYVIDEOITA: 
Jussi Karjula, yrittäjä Louhi60
Pohjoisesta Pörssiin -valmennusjakso 2023 (Sami Etula)
Pohjoisesta Pörssiin -valmennusjakso 2023 (Tapio Rekinen)
Pohjoisesta Pörssiin 2023 -asiakasvideo

"Kiitokset järjestäjille erittäin hyvästä koulutuksesta. Oli todella hyvää asiaa ja voin kyllä suositella."
Ks. lisää Asiakaspalautetta-kohdasta.