Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 24.1.-6.3.2024

Myös etä

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ®) -kurssi sopii niin hallitustyöskentelyn aktivoimiseen kuin sen kehittämiseenkin. Kurssista on hyötyä hallitustyötä jo tekeville ja sitä vasta harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia saamaan hallitustyöskentelystä aiempaa enemmän irti.

Kurssi sisältää runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä erilaisten yritysten hallitustyöskentelystä ja sen merkityksestä menestyksessä. Kurssilla ratkotaan ryhmätöinä todellisten yritysten hallitustyön kysymyksiä.

Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa. Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.

HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen kurssi kokonaisuutena:

Kurssin laajuus:
Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 5h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4–6h) ja lukupaketti. Katso tarkempi aikataulu "Koulutukseen sisältyy" -kohdasta.

Sisältö:
Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työskentelytavat (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät) erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja käytännönläheisesti yritysesimerkkien avulla. 

HHJ -konsepti:
HHJ -konsepti on Tampereen kauppakamarin yhdessä Hallituspartnerit ry:n kanssa alulle panema valtakunnallinen koulutuskokonaisuus, jossa on mukana 19 kauppakamaria. HHJ -koulutuskokonaisuus koostuu HHJ -kurssista, HHJ -tutkinnosta, HHJ -puheenjohtajakurssista sekä HHJ -yhteisöstä.  

HHJ -tutkinto
HHJ -kurssiin osallistuneilla on mahdollisuus osallistua erilliseen Tampereen kauppakamarin järjestämään HHJ-tutkintotilaisuuteen. 

HHJ -yhteisö
HHJ -yhteisön jäseneksi pääsevät HHJ -kurssin suorittaneet henkilöt eri kauppakamarien alueilta. 

Kurssiin sisältyvä kirjallisuus:
Hyvä hallitustyö, 9. uudistettu painos -kirja.
Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittäminen Corporate Governance: Keskuskauppakamari 

Tervetuloa aktivoimaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä HHJ® -kurssille!

Katso video HHJ® -kurssista

Lue Antero Virtasen blogikirjoitus: Saako hallitus asioita aikaan?

Tutustu myös HHJ-Puheenjohtajakurssiin

 

1706088600
HHJ koulutus.
HHJ 1. jakso Hyvä hallintotapa 24.1.2024 Helsinki
24.1.2024 | Helsinki
1706607000
HHJ koulutus.
HHJ 2. jakso hallituksen ja hallitustyön organisointi 30.1.2024 Helsinki
30.1.2024 | Helsinki
1707211800
HHJ koulutus.
HHJ 3. jakso Strategiatyö 6.2.2024 Helsinki
6.2.2024 | Helsinki
1709717400
HHJ koulutus.
HHJ 4. jakso Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus 6.3.2024 Helsinki
6.3.2024 | Helsinki
1707818400
HHJ koulutus.
HHJ Ryhmätyöiltapäivä 13.2.2024 Helsinki
13.2.2024
Leena Linnainmaa
Leena Linnainmaa
PääsihteeriDirectors’ Institute Finland
Sami Etula
Sami Etula
DI, KTM, TMC, HHJEtula Group Oy
Mika Sutinen
Mika Sutinen
Industrial Partner, hallitusammattilainenVaaka Partners Oy
Toivo Koski
Toivo Koski
KTT, DIOy In-Hand Finland Ltd
Hyviä käytännön vinkkejä hallitustyöhön. Erityiskiitos tarjoiluista, ihan priimaa!
Hyvä yhdistelmä teoriaa, esimerkkejä sekä elävän elämän case-tarinoita.
Ilahduttavan selkeä ja käytännöllinen tulokulma strategiseen ajatteluun ja kullanarvoisia vinkkejä strategiatyön tekemiseen käytännössä.
Hyvä ohjelman sisältö ja tila sekä järjestelyt toimivat mainiosti.

Yhteistyössä

Hallituspartnerit ry

Lisätiedot

Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään 4 arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 24.1.-6.3.2024

Myös etä
HHJ koulutus.
Tapahtuma alkaa
24.1. klo 11.30
Tapahtuma päättyy
6.3. klo 17.30
Sijainti
Kauppakamarin koulutustilat, Helsinki
Kalevankatu 12, 2. krs, 00100 Helsinki
Jäsenetuhinta
2 640,00 €
(+alv 24 %, 633,60 €)
Hinta
2 840,00 €
(+alv 24 %, 681,60 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.