Asiantuntijasta esihenkilöksi 10.10.2024
Oletko siirtymässä tai jo siirtynyt asiantuntijan tehtävästä esihenkilöksi?
Tässä vuorovaikutteisessa koulutuksessa saat työvälineitä ja hyviä vinkkejä roolinvaihdoksen johdosta syntyviin eri tilanteisiin. Päivän jälkeen osaat huomioida alaisten yksilöllisyyden sekä johtaa ja motivoida heitä paremmin. Sinulla on myös hyvä käsitys siitä, miten asiantuntijatehtävät ja esihenkilörooli yhdistetään kestävästi ja millainen rooli esihenkilöllä on työnantajan edustajana.
Uuden roolin haltuunotto sujuu harvoin vain sormia napsauttamalla. Muuttunut rooli aiheuttaa usein hämmennystä entisten kollegoiden ja uuden esihenkilön välisissä vuorovaikutussuhteissa. Kollegoille saattaa syntyä mielikuva siitä, ettei uuden esihenkilön kanssa voi enää jakaa samoja asioita kuin ennen. Esihenkilöksi siirtyneen taas voi olla vaikea löytää oma tapansa johtaa.
Asiantuntijasta esihenkilöksi -koulutuksen teemoja ovat:
- Esihenkilöroolin haltuun ottaminen ja työstäminen – esihenkilörooli pääroolina
- Esihenkilötehtävän näkyväksi tekeminen – jaettu ymmärrys esihenkilön tehtävästä
- Esihenkilötyön perusta – mistä Esihenkilötyö saa sisältönsä
- Esihenkilön tapa toimia – mitä tekemällä syntyy paras lopputulos
- Esihenkilönä arjessa – yksilöitä johtava, vuorovaikutteinen ja motivoiva esihenkilö
- Ristiriitatilanteiden haltuun ottaminen
- Miten tästä eteenpäin?
Katso 30 sekunnin video koulutuksen saamasta palautteesta.
Ilmoittaudu mukaan!
8.45 Aamupala ja ilmoittautuminen
8.55 Etäosallistujien yhteyden avaus
9.00 Esihenkilöroolin haltuun ottaminen ja työstäminen – esimiesrooli pääroolina
- esihenkilö työnantajan edustajana – esihenkilön erityinen rooli
- asennoituminen ja motivaatiotekijät
- esihenkilörooli pääroolina
Esihenkilötehtävän näkyväksi tekeminen – jaettu ymmärrys esihenkilön tehtävästä
- työyhteisön suhtautuminen: pesäero vai kahden kauppa?
- toimenpiteet esihenkilöroolin haltuun ottamiseksi: mitä, miten, milloin, kenelle ja miksi?
- delegoinnin jalo taito
Esihenkilötyön perusta – mistä esihenkilötyö saa sisältönsä
- esihenkilön tehtävät lähtökohtana yrityksen perustehtävä
- johtamisen kivijalka: missio, visio, strategia ja arvot
- merkityksen luominen
Esihenkilön tapa toimia – mitä tekemällä syntyy paras lopputulos
- valtuuttaminen menestystekijänä
- Esihenkilötyön V10® työkaluna
- tahtoa ja tekoja
Esihenkilönä arjessa – yksilöitä johtava, vuorovaikutteinen ja motivoiva esihenkilö
- alaisten yksilöllisyyden huomioiminen
- palautteen antaminen ja vastaanottaminen
- motivaation tukeminen
Ristiriitatilanteiden haltuun ottaminen
Miten tästä eteenpäin?
esihenkilönä kehittyminen
15.00 Tilaisuus päättyy
Lounastauko klo 11.45-12.15, kahvitauot klo 10.15 ja 13.30
Koulutuksen sisältö oli tosi hyvin rakennettu ja kouluttaja todella hyvä. Osallistujat olivat myös aktiivisia ja koulutustilaisuus oli näin ollen vuorovaikutteinen.
Kouluttaja oli aivan huippu! Koulutus antoi paljon eväitä esihenkilötyöhön ja herätti pohtimaan monia tärkeitä kysymyksiä, myös omassa suhtautumisessa ja asenteissa. Kolutus on myös ajan hermolla, sillä etä/hybridityön haasteet oli mukavasti nostettu esiin. Mukavaa oli myös pienryhmä työskentely, joka aktivoi ja haastoi sopivalla tavalla. Aikataulutus oli myös selkeästi kerrottu. Suosittelen lämpimästi tätä koulutusta muille.
Työuralla on tullut nähtyä monenlaista työkonsulttia / hyvinvointivalmentajaa, mutta Henrietta on kirkkaasti paras. Ammattitaito, innostus työhön ja koulutettavaan asiaan näkyy ja välittyy kuulijoille.
Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu.
Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.
Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.
Lisätiedot
Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi
Asiantuntijasta esihenkilöksi 10.10.2024
Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.