Tuotearvioiden keskiarvo 5.0 tähteä

Anna Perho: Antisäätäjä™ 26.10.2023

Fiksun ajankäyttäjän klinikka.

Myös etä
Kausikortilla voit osallistua jopa 10 puolen päivän ja päivän etäkoulutukseen vuodessa.Kausikortti

Opi priorisoimaan ajankäyttöä uudella tavalla ja palauta hallinnan tunne kiireen keskelle.

KOULUTUS SOPII OSALLISTUJALLE: 

…jonka mielestä kiire on suomen kielen käyttökelpoisin sana 
…joka tekee jatkuvasti paljon, mutta kokee saavansa aikaiseksi liian vähän 
…jonka päivät raunioituvat yllättäviin työtehtäviin 
…jonka työ keskeytyy jatkuvasti 
…joka kokee, että hän ei hallitse omaa aikaansa ja kokee tämän vuoksi stressiä ja riittämättömyyttä 

Neljäkymmentä prosenttia ajatustyöläisten käyttämästä työajasta kuluu Franklin Coveyn kyselytutkimuksen mukaan täysin merkityksettömän puuhastelun parissa. Tämä muodostaa firmojen suurimman piilokulun. 

Normaalit vuosilomat pitävän työntekijän kohdalla tämä tarkoittaa 768 hukkaan heitettyä työtuntia vuodessa, kiitos puutteellisten itsen johtamisen taitojen. 

Millaisia tuloksia sinä tai tiimisi saavuttaisitte, jos nuo saisitte nuo sadat hukkaan heitetyt tunnit hyötykäyttöön? Tai edes neljäsosan niistä? Kymmenyksen? 

Tätä pohditaan Anna Perhon suositulla Antisäätäjä-klinikalla, jonka on käynyt jo yli tuhat suomalaista ajatustyöntekijää. ”Kun puhumme ajanhallinnasta, ajattelemme usein aika teknisiä asioita: kalenterin täyttämistä, to do-listoja, sovelluksia… Itse lähestyn ajanhallintaa ihmisestä ja hänen arvoistaan käsin. Mikä on niin tärkeää, että haluan sitoa aikani sen ympärille?”, Perho sanoo. 

Katso myös Annan video YouTubesta kenelle koulutus sopii ja kenelle ei.

KOULUTUKSEN TULOKSENA: 

1) Työn tehokkuus nousee, koska osallistuja oppii priorisoimaan ajankäyttöään. Kurssi ei opeta miten to do-listat tyhjennetään, vaan miten ne tyhjennetään tärkeimmistä asioista. 

2) Työn laatu paranee, koska osallistuja pystyy keskittymään oleelliseen, eikä hajota fokustaan päällekkäisiin työtehtäviin. Koulutus tarjoaa apua myös ad hoc-tehtävien käsittelyyn. 

3) Stressitaso laskee radikaalisti, koska hallinnan tunne vahvistuu. Multitaskaamisesta luopuminen ja ajankäytön kytkeminen arvoihin sekä työn ydintehtäviin lisäävät työntekijän hyvinvointia ja sitoutumista työhön. 

4) Osallistuja saa jämäkät työkalut, joilla myös työ- ja perhe-elämän yhdistäminen helpottuu. 

5) Osallistuja oppii rajojen vetämistä ja vaikean ei-sanan sanomista.

11.30
Lounastarjoilu lähiosallistujille

11.55
Etäosallistujien yhteyden avaus

12.00 
Mistä eroon, mitä tilalle? 

  • Yhteinen harjoitus
  • Ratkaisukeskeiseen psykologiaan perustuva malli ajankäytön perusongelmien ratkomiseen.

12.45 
Aivot & Ajankäyttö 

  • Miksi kiire koukuttaa?
  • Mitä multitaskaajan aivoissa tapahtuu?
  • Keskustelu: mikä triggeröi multitaskaamista? Miten tätä voisi ennaltaehkäistä?

13.30 
TAUKO 

13.45 
Sählääjän ja vahvan ajankäyttäjän erot 

  • Miltä hyvä ajankäyttö näyttää käytännössä?
  • Mikä yhdistää niitä, jotka pärjäävät kiireessä?
  • Mikä omassa arjessa kaikesta huolimatta toimii jo?

Miten sanoa EI?

  • Rajaaminen on ainoa tapa saada lisää aikaa, mutta rajojen vetäminen voi tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Miksi?
  • Kolme porttia: malli itsetuntemuksen kasvattamiseen niin, että rajaaminen helpottuisi

14.30
TAUKO 

14.40 
P4-malli 

  • Käytännön työkalu kalenterin järjestämiseen.
  • Miten saan kuukaudessa kymmeniä tärkeitä asioita tehtyä sekavan puuhailun sijaan?
  • Miten saan muutamalla minuutilla viikossa selkeän suunnitelman, jossa on tilaa sekä levolle että korkean tason suorituksille?

16.00
Koulutus päättyy

Anna Perho
Anna Perho
yrittäjäBlonde Ambition Oy
Varmasti paljonkin arkeen sovellettavaa. Ja ihana, inspiroiva kokonaisuus työarkea ryhdittämään. Konkreettinen, helppo step by step malli, joka on jolle kulle jo toiminut hyvin ja joista on oppeja ja palautetta jo saatu.
Anna Perho ei esitelmöinyt aiheesta konsulttina vaan pikemminkin vertaishenkilönä. Anna esitti asiat käytännönläheisesti ja ymmärryksellä, että kaikki ajanhallinnan tavat eivät sovi kaikille eikä jokaiseen työhön. Hän antoi kuitenkin useampia erilaisia vaihtoehtoja, joita kokeilla ja myös avasi omia kokemuksiaan erilaisista ajanhallinnan tavoista. Koulutuksen sisältö oli hyvin suunniteltu eli asiaa ei ollut liikaa eikä liian vähän vaan juuri sopivasti. Ajanhallinnasta valitut teemat ja asiat olivat sellaisia, jotka herättivät keskustelua.
Upea ja kiinnostava kokonaisuus. Pysyi huomio herpaantumatta koko ajan. Anna Perholla mahtava karisma ja energia.
Hyviä vinkkejä arjen rauhoittamiseen. Annan juttuja ja esimerkkejä oli hauska kuunnella.
Todella koukuttavaa kuunneltavaa, suosittelen kaikille! Paljon tuttuakin asiaa, mutta herättely on tarpeen.
Järjestelyt olivat erinomaiset. Viihtyisät tilat, lämmin vastaanotto, loistava ruoka ja aivan ihana kokki. Koin todellakin olleeni tervetullut.

Lisätiedot

Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään 4 arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Tuotearvioiden keskiarvo 5.0 tähteä

Anna Perho: Antisäätäjä™ 26.10.2023

Fiksun ajankäyttäjän klinikka.

Myös etä
Kausikortilla voit osallistua jopa 10 puolen päivän ja päivän etäkoulutukseen vuodessa.Kausikortti
Anna Perho.
Aika
26.10. klo 12.00 - 16.00
Sijainti
Kauppakamarin koulutustilat, Helsinki
Kalevankatu 12, 2. krs, 00100 Helsinki
Jäsenetuhinta
470,00 €
(+alv 24 %, 112,80 €)
Hinta
626,00 €
(+alv 24 %, 150,24 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.