HHJ-alumnitapaaminen, 12.12.2023, Seinäjoki
Tervetuloa kauppakamarin ja Hallituspartnerit Pohjanmaan yhdessä järjestämään HHJ-alumni aamupalatapahtumaan!
Aamun aikana saat päivityksen tulevasta HHJ-tarjonnasta sekä Lähitapiola Etelä-Pohjanmaan asiantuntija kertoo markkinoilla olevasta hallitustyöskentelyn vakuutuksesta.
Keynote-puheenvuoron pitää Lecklén juristi Anni Halinen, joka kertoo EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen GDPR:n soveltamisesta ja siihen liittyvistä velvoitteista, joista hallituksen jäsenten on hyvä olla tietoisia. Aihe oli erityisen kuuma vuosina 2016-2018, mutta on nykyisin monelta painunut unohduksiin. Asiaan liittyy kuitenkin nykyisin hyvinkin konkretisoitavissa olevia riskejä, kun siitä on alettu saada oikeuskäytäntöä. Lisäksi puutteellisesti hoidetut velvoitteet nousevat usein esim. yrityskaupoissa esiin ja voivat aiheuttaa riskin kaupan toteutumiselle tai ainakin vaikuttaa kauppakirjan sisältöön, yleensä myyjän kannalta negatiivisesti.
Tapahtuman jälkeen on hyvä tilaisuus jäädä keskustelemaan päivän asiantuntijoiden ja muiden osallistujien kanssa.
Aamukaffien isäntänä toimii Lähitapiola Etelä-Pohjanmaa.
Kello 8.00 Aamukaffia tarjolla
Kello 8.30 Tapahtuman avaussanat yhdessä Etelä-Pohjanmaan kauppakamari ja Hallituspartnerit Pohjanmaa
Kello 8:45 Ajankohtaista tulevasta HHJ-tarjonnasta, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari
Kello 8:55 Mitä ovat vakuutukset hallitustyöskentelyssä? Lähitapiola Etelä-Pohjanmaan asiantuntija.
Kello 9:15 Key-note puheenvuoro, juristi Anni Halinen, Lecklé
Kello 10:00 Kysymyksiä ja keskustelua
Kello 10:30 Tapahtuman päätössanat
Yhteistyössä
Hallituspartnerit Pohjanmaa
Lisätiedot
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari
06 429 8100
ep@kauppakamari.fi
NO SHOW-MAKSU
Olemme ottaneet käyttöön No show -maksun. Haluamme toimia vastuullisesti ja toivomme myös osallistujiemme toimivan samoin osallistuen ilmoittautumiinsa tapahtumiin. Tavoitteemme on minimoida tapahtumissa mahdollisesti syntyvää ruokahävikkiä. No show -maksu lähetetään tahoille, jotka ovat ilmoittautuneet tapahtumaan, mutta eivät saavu sinne.
Koulutuksissa no show -maksu on koulutuksen täysi hinta. Mahdollinen aineisto lähetetään koulutuksen jälkeen.
Maksuttomissa tapahtumissa no show -maksu on 20 €.
Muutokset mahdollisia.
HHJ-alumnitapaaminen, 12.12.2023, Seinäjoki
Tilaisuus on maksuton. NO SHOW-MAKSUOlemme ottaneet käyttöön No show -maksun. Haluamme toimia vastuullisesti ja toivomme myös osallistujiemme toimivan samoin osallistuen ilmoittautumiinsa tapahtumiin. Tavoitteemme on minimoida tapahtumissa mahdollisesti syntyvää ruokahävikkiä. No show -maksu lähetetään tahoille, jotka ovat ilmoittautuneet tapahtumaan, mutta eivät saavu sinne. Koulutuksissa no show -maksu on koulutuksen täysi hinta. Mahdollinen aineisto lähetetään koulutuksen jälkeen. Maksuttomissa tapahtumissa no show -maksu on 20 €.