Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 18.4.-4.6.2024 Helsinki

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ®) -kurssi sopii niin hallitustyöskentelyn aktivoimiseen kuin sen kehittämiseenkin. Kurssista on hyötyä hallitustyötä jo tekeville ja sitä vasta harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia saamaan hallitustyöskentelystä aiempaa enemmän irti.

Kurssi sisältää runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä erilaisten yritysten hallitustyöskentelystä ja sen merkityksestä menestyksessä. Kurssilla ratkotaan ryhmätöinä todellisten yritysten hallitustyön kysymyksiä.

Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa. Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.

HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen kurssi kokonaisuutena:

Kurssin laajuus:
Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 5h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4–6h) ja lukupaketti.  Katso tarkempi aikataulu "Koulutukseen sisältyy" -kohdasta.

Sisältö:
Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työskentelytavat (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät) erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja käytännönläheisesti yritysesimerkkien avulla. 

HHJ -konsepti:
HHJ -konsepti on Tampereen kauppakamarin yhdessä Hallituspartnerit ry:n kanssa alulle panema valtakunnallinen koulutuskokonaisuus, jossa on mukana 19 kauppakamaria. HHJ -koulutuskokonaisuus koostuu HHJ -kurssista, HHJ -tutkinnosta, HHJ -puheenjohtajakurssista sekä HHJ -yhteisöstä.  

HHJ -tutkinto
HHJ -kurssiin osallistuneilla on mahdollisuus osallistua erilliseen Tampereen kauppakamarin järjestämään HHJ-tutkintotilaisuuteen. 

HHJ -yhteisö
HHJ -yhteisön jäseneksi pääsevät HHJ -kurssin suorittaneet henkilöt eri kauppakamarien alueilta. 

Kurssiin sisältyvä kirjallisuus:
Hyvä hallitustyö, 9. uudistettu painos, Juhani Erma, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen, Helsingin Kamari Oy
Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittäminen Corporate Governance: Keskuskauppakamari 

Tervetuloa aktivoimaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä HHJ® -kurssille!

Katso video HHJ® -kurssista

Ilmoittaudu myös HHJ®-Puheenjohtajakurssille

1713429000
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen koulutus 18.4.-4.6.2024 Helsinki.
HHJ 1. jakso Hyvä hallintotapa 18.4.2024 Helsinki
18.4.2024 | Helsinki
1714033800
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen koulutus 18.4.-4.6.2024 Helsinki.
HHJ 2. jakso hallituksen ja hallitustyön organisointi 25.4.2024 Helsinki
25.4.2024 | Helsinki
1716280200
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen koulutus 18.4.-4.6.2024 Helsinki.
HHJ 3. jakso Strategiatyö 21.5.2024 Helsinki
21.5.2024 | Helsinki
1717489800
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen koulutus 18.4.-4.6.2024 Helsinki.
HHJ 4. jakso Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus 4.6.2024 Helsinki
4.6.2024 | Helsinki
1716886800
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen koulutus 18.4.-4.6.2024 Helsinki.
HHJ Ryhmätyöiltapäivä 28.5.2024 Helsinki
28.5.2024 |
Leena Linnainmaa
Leena Linnainmaa
PääsihteeriDirectors’ Institute Finland
Katri Sipilä
Katri Sipilä
VT, HHJ- PJ, Business CoachKatri Sipilä Consulting Oy
Sami Etula
Sami Etula
DI, KTM, TMC, HHJEtula Group Oy
Mika Sutinen
Mika Sutinen
Industrial Partner, hallitusammattilainenVaaka Partners Oy
Timo Toivanen
Timo Toivanen
OivalluttajaTT Valmennus Oy
Timo Lappi
Timo Lappi
Hallituksen puheenjohtajaHeltti Oy

Selkokielinen, käytännönläheinen ja ymmärrettävä sisältö.

Hyvä ohjelman sisältö ja tila sekä järjestelyt toimivat mainiosti.

Melko painava kokonaisuus aloituspuheenvuoroksi, mutta tästähän te vetäjät varoittelitte alkuun. Erinomainen ponnahduslauta tuleville jaksoille ja monta vähän unholaankin jäänyttä tuttua juttua tuli palautettua mieleen. Innostava & kiehtova iltapäivä, sillä jo nyt ensimmäisessä "tutustumiskerrassa" nousi monta erilaista aspektia esiin keskusteluissa pienryhmissä.

Asia oli tärkeää ja puhujat osasivat esittää asiansa kiinnostavasti. Tarjoilut olivat hyvät ja aikataulussa pysyttiin jämptisti.

Loistavat esiintyjät, kattava ja mielenkiintoinen sisältö, erittäin onnistunut ryhmätyö ja yrityscase ja hyvät tiimikolleegat.

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään 4 arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Lisätiedot

Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi

Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 18.4.-4.6.2024 Helsinki

HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen koulutus 18.4.-4.6.2024 Helsinki.
Tapahtuma alkaa
18.4. klo 11.30
Tapahtuma päättyy
4.6. klo 17.15
Sijainti
Kauppakamarin koulutustilat, Helsinki
Kalevankatu 12, 2. krs, 00100 Helsinki
Jäsenetuhinta
2 640,00 €
(+alv 24 %, 633,60 €)
Hinta
2 840,00 €
(+alv 24 %, 681,60 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali, Hyvä hallitustyö -kirja ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.

Tapahtuma on täynnä

Tapahtuma on täynnä, otathan yhteyttä asiakaspalveluun.

asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi, 09 2286 0360