Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 11.10.-15.11.2023 Turku

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssi soveltuu hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii sekä hallitustyötä jo tekeville henkilöille tai sitä harkitseville ja auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyntämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin.

Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita, liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa.

Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpommin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.

Kurssin laajuus:
Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 5h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4–6h) ja lukupaketti. Katso tarkempi aikataulu "Koulutukseen sisältyy" -kohdasta.

Kurssilla käydään läpi muun muassa hallituksen rooli, vastuut, riskienhallinta ja työmuodot erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja vahvasti käytäntöön soveltaen yritysesimerkkien kautta. Kurssilla on läsnäolopakko. Mahdolliset poissaolot voi korvata joko myöhemmällä kurssilla tai muiden kauppakamareiden järjestämillä kursseilla erikseen sovittavalla tavalla.

HHJ-ryhmätyö

HHJ-kurssiin sisältyy ryhmätyö, joka on ohjelmassa 3. ja 4. jaksojen välissä. Ryhmätyö tehdään kolmesta kurssilla mukana olevasta yrityksestä. Se on kohdeyritykselle erinomainen mahdollisuus saada puoleksi päiväksi käyttöönsä "advisory board" ja sitä kautta pohtia yrityksen tulevaisuuden strategioita ja hallitustyöskentelyn tuottamaa lisäarvoa. Ryhmätyöpäivän aikana tutustutaan pienryhmissä kohdeyrityksen omistajuuteen, hallinnointiin ja toimintaan.

Ryhmätyöhön kohdeyritykseksi pääsee kolme ensimmäistä hakijaa. Voit varata yrityksellesi kohdeyrityksen paikan ennen kurssin alkua ottamalla yhteyttä koulutuskoordinaattori Elina Virta, elina.virta@kauppakamari.fi tai 040 7577 383.

Tervetuloa aktivoimaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä HHJ®-kurssille!

Kurssin hintaan sisältyy Hyvä hallitustyö, 9. uudistettu painos -kirja.

1697015700
HHJ koulutus.
HHJ 1. jakso Hyvä hallintotapa 11.10.2023 Turku
11.10.2023 | Turku
1698311700
HHJ koulutus.
HHJ 2. jakso Hallituksen ja hallitustyön organisointi 26.10.2023 Turku
26.10.2023 | Turku
1698920100
HHJ koulutus.
HHJ 3. jakso Strategiatyö 2.11.2023 Turku
2.11.2023 | Turku
1700043300
HHJ koulutus.
HHJ 4. jakso Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus 15.11.2023 Turku
15.11.2023 | Turku
1699437600
HHJ koulutus.
HHJ-ryhmätyöiltapäivä 8.11.2023 Turku
8.11.2023

1. jakso: HYVÄ HALLINTOTAPA
ke 11.10.2023 klo 12.15–17.00

  • Corporate Governance: omistajat, hallitus, johto
  • Hallituksen ja sen jäsenen tehtävät ja juridinen vastuu
  • Kohti ammattimaista hallitusta
  • Case

2. jakso: HALLITUKSEN JA HALLITUSTYÖN ORGANISOINTI
to 26.10.2023 klo 12.15–17.00

  • Ryhmätyönanto
  • Hallituksen kokoonpano ja muodostaminen pk-yrityksessä
  • Tehokkaan hallitustyöskentelyn edellytyksen pk-yrityksessä
  • Case

3. jakso: STRATEGIATYÖ
to 2.11.2023 klo 12.15–17.00

  • Strategiasuunnittelu vs. operatiivinen johtaminen
  • Ajatuksia strategiasta ja sen rakentamisesta
  • Case

RYHMÄTYÖ
ke 8.11.2023 klo 12.00–16.00

4. jakso: YRITYKSEN TALOUDEN SEURANTA JA OHJAUS
ke 15.11.2023 klo 12.15–18.15

  • Ryhmätöiden purku
  • Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus
  • Case
  • Todistusten jako ja cocktails

Tarjoilut jaksoilla sisältyvät kurssin hintaan.

Harri Lukander
Hallituksen puheenjohtajaAsianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy
Jarkko Ruohola
Jarkko Ruohola
Asianajaja, VT, KTMAsianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy
Katri Sipilä
Katri Sipilä
VT, HHJ- PJ, Business CoachDeve Partners
Veli-Matti Savo
Veli-Matti Savo
Strategiakonsultti, HHJ PJ, partneriRdigo Oy
Pekka Pajamo
TalousjohtajaKeskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
Hyvä yleiskattaus hallitustyöskentelystä. Hyviä käytännön vinkkejä.
Luennoitsija olivat hyviä ja heidän tapansa esiintyä oli hyvä. Mielenkiinto aiheeseen säilyi koko kurssin ajan, eikä minkäänlaista puutumista ollut havaittavissa.
Mainio kokonaisuus, jossa oli laadukas sisältö.
Aiheet ja osallistujien kanssa keskustelu ovat juuri sitä mitä haen.

Lisätiedot

Kauppakamarin asiakaspalvelu
09 2286 0360
kauppakamari@turku.chamber.fi

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään 4 arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

HUOM, tälle HHJ-kurssille voi ilmoittautua max 3 hlö samasta yrityksestä / hallituksesta.
 

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 11.10.-15.11.2023 Turku

HHJ koulutus.
Tapahtuma alkaa
11.10. klo 12.15
Tapahtuma päättyy
15.11. klo 18.00
Sijainti
Radisson Blu Marina Palace Hotel, Turku
Linnankatu 32, 20100 Turku
Jäsenetuhinta
2 500,00 €
(+alv 24 %, 600,00 €)
Hinta
2 700,00 €
(+alv 24 %, 648,00 €)
Tapahtumamuoto
lähitoteutus

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.