Kulttuuristrategia 2 – Kohti Euroopan parasta työelämää

Asta Rossi

Kulttuuristrategia 2 – Kohti Euroopan parasta työelämää

Suomalaisesta työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä. Tämän kirjan yritykset näyttävät, mitä Euroopan paras työelämä Suomessa parhaimmillaan jo on.

Hinta 10,00 € (+alv 10 %, 1,00 €)

Kuvaus

Työ- ja elinkeinoministeriö haluaa tehdä suomalaisesta työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä.

Kunnianhimoista tavoitetta havitellaan ajassa, jossa Suomi rämpii taantumavuosien läpi ja liiketoiminnan supistamiset, toistuvat YT-neuvottelukierrokset ja työpaikan menetykset kohtaavat yhä useamman työntekijän. Ajankuvasta erottuu kuitenkin joukko yrityksiä, jotka ovat edelleen onnistuneet kasvamaan ja kukoistamaan. Nämä Great Place to Work:in® Parhaat työpaikat -tutkimusten menestyjät pärjäävät myös taloudellisesti vaikeina aikoina.

Ensimmäinen Kulttuuristrategia-kirja valotti, kuinka näitä yrityksiä johdetaan yrityskulttuurin kautta, joka muodostaa niiden strategisen kilpailuedun. Kirja on nyt saanut odotetun jatko-osan, jossa Euroopan parhaan työelämän rakentamisen mahdollisuudet viitoitetaan.

Kulttuuristrategia 2 kertoo kahdeksan uutta ja yhden tutun yritystarinan:

  • Kuinka kaikkien tuntemassa Alkossa on saatu aikaan Suomen paras palvelukokemus ja tehty strategia yhdessä 2600 työtekijän kanssa?
  • Kuinka pikaruokaravintolaketju McDonald’sissa tehdään laadukasta esimiestyötä ja kehitetään työntekijöitä?
  • Kuinka Suomen parhaassa työpaikassa Vincitissä johdetaan ilman esimiehiä?

Kirjan yritykset näyttävät, mitä Euroopan paras työelämä Suomessa parhaimmillaan jo on.

Lukijan oman yrityksen kehittämistyön tueksi kirja tarjoaa myös viitekehyksen kulttuuristrategian rakentamiseen, laajan kokoelman johtamiskäytäntöjä parhaista työpaikoista sekä mittarin Euroopan parhaan työelämän etenemisen seuraamiseen.

Kirjan avulla jokainen yritys ymmärtää, miten se voi tehdä Euroopan parhaasta työelämästä omassa yrityksessä totta.

Lisätiedot:
kustannus(at)helsinki.chamber.fi

Saatavuus Saatavilla
Kirjoittaja(t) Asta Rossi
Kustantaja Kauppakamari
ISBN 9789522463395
Painovuosi 2015
Painos 1.
Sivumäärä 327
Kirjastoluokka 69.11
Lisätään tuotetta koriin...
Käsitellään kuponkia...
Lisätty koriin
maksuton
Tuote
Määrä
  Tuotteen hintaan lisätään voimassaoleva alv