Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 4.2.-2.4.2025 Helsinki

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ®) -kurssi sopii niin hallitustyöskentelyn aktivoimiseen kuin sen kehittämiseenkin. Kurssista on hyötyä hallitustyötä jo tekeville ja sitä vasta harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia saamaan hallitustyöskentelystä aiempaa enemmän irti.

Kurssi sisältää runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä erilaisten yritysten hallitustyöskentelystä ja sen merkityksestä menestyksessä. Kurssilla ratkotaan ryhmätöinä todellisten yritysten hallitustyön kysymyksiä.

Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa. Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.

HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen kurssi kokonaisuutena:

Kurssin laajuus:
Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 5h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4–6h) ja lukupaketti.  Katso tarkempi aikataulu "Koulutukseen sisältyy" -kohdasta.

Sisältö:
Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työskentelytavat (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät) erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja käytännönläheisesti yritysesimerkkien avulla. 

HHJ -konsepti:
HHJ -konsepti on Tampereen kauppakamarin yhdessä Hallituspartnerit ry:n kanssa alulle panema valtakunnallinen koulutuskokonaisuus, jossa on mukana 19 kauppakamaria. HHJ -koulutuskokonaisuus koostuu HHJ -kurssista, HHJ -tutkinnosta, HHJ -puheenjohtajakurssista sekä HHJ -yhteisöstä.  

HHJ -tutkinto
HHJ -kurssiin osallistuneilla on mahdollisuus osallistua erilliseen Tampereen kauppakamarin järjestämään HHJ-tutkintotilaisuuteen. 

HHJ -yhteisö
HHJ -yhteisön jäseneksi pääsevät HHJ -kurssin suorittaneet henkilöt eri kauppakamarien alueilta. 

Kurssiin sisältyvä kirjallisuus:
Hyvä hallitustyö, 9. uudistettu painos, Juhani Erma, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen, Helsingin Kamari Oy
Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittäminen Corporate Governance: Keskuskauppakamari 

Tervetuloa aktivoimaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä HHJ® -kurssille!

Katso video HHJ® -kurssista

Tutustu myös HHJ-puheenjohtajakurssiin.

Hyvä hallitustyö
Juhani Erma (+2)
1738661400
HHJ 1. jakso Hyvä hallintotapa 4.2.2025 Helsinki
4.2.2025 | Helsinki
1739266200
HHJ 2. jakso hallituksen ja hallitustyön organisointi 11.2.2025 Helsinki
11.2.2025 | Helsinki
1741858200
HHJ 3. jakso Strategiatyö 13.3.2025 Helsinki
13.3.2025 | Helsinki
1743582600
HHJ 4. jakso Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus 2.4.2025 Helsinkisinki
2.4.2025 | Helsinki
1742463000
HHJ Ryhmätyöiltapäivä 20.3.2025 Helsinki
20.3.2025 |
Leena Linnainmaa
Leena Linnainmaa
PääsihteeriDirectors’ Institute Finland
Mika Sutinen
Mika Sutinen
Industrial Partner, hallitusammattilainenVaaka Partners Oy
Sami Etula
Sami Etula
DI, KTM, TMC, HHJ PJEtula Group Oy
Timo Toivanen
Timo Toivanen
OivalluttajaTT Valmennus Oy
Katri Sipilä
Katri Sipilä
VT, HHJ- PJ, Business CoachKatri Sipilä Consulting Oy
Timo Lappi
Timo Lappi
Hallituksen puheenjohtajaHeltti Oy

Verkostoituminen ja muiden tapaaminen varmasti tärkeintä antia. Sain paljon tarpeellista tietoa. Teemoista riittäisi aina paljon keskusteltavaa.

Kaiken kaikkiaan erinomainen setti. Asiantuntevat esiintyjät. Hyvä materiaali. Erinomaiset järjestelyt. Kiitos!

Olin etänä. Hiottu kokonaisuus. Tekniseen toteutukseen oli selvästi panostettu! Oli vaikuttavaa, miten hyvin koulutus pysyi aikataulussa. Samaten arvostin kameroiden sijoittelua siten, että luokkahuoneeseen oli monta kamerakulmaa.

Selkeät painotukset huomioitavista asoista. Pysyttiin aikataulussa vaikka puhujia oli yli 50. Aikamoinen suoritus!

Vaikutti siltä, että prosessi on viilautunut lähes täydelliseksi. Kaikki toimi erinomaisesti. Kaikki luennoitsijat olivat hyviä ja pörssi- sekä listaamattoman yhtiön hallituksen asioita tuli katettua osaavalla ja kiinnostavalla tavalla.

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Lisätiedot

Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi

Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 4.2.-2.4.2025 Helsinki

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 4.2.-2.4.2025 Helsinki
Tapahtuma alkaa
4.2. klo 11.30
Tapahtuma päättyy
2.4. klo 17.30
Sijainti
Kauppakamarin tapahtuma- ja koulutuskeskus, Helsinki
Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Jäsenetuhinta
2 680,00 €
(+alv 25.5 %, 683,40 €)
Hinta
2 880,00 €
(+alv 25.5 %, 734,40 €)
Tapahtumamuoto
lähitoteutus

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.