HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 5.2.-11.4.2024 Helsinki

Myös etä

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ®) -kurssi sopii niin hallitustyöskentelyn aktivoimiseen kuin sen kehittämiseenkin. Kurssista on hyötyä hallitustyötä jo tekeville ja sitä vasta harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia saamaan hallitustyöskentelystä aiempaa enemmän irti.

Kurssi sisältää runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä erilaisten yritysten hallitustyöskentelystä ja sen merkityksestä menestyksessä. Kurssilla ratkotaan ryhmätöinä todellisten yritysten hallitustyön kysymyksiä.

Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa. Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.

HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen kurssi kokonaisuutena:

Kurssin laajuus:
Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 5h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4–6h) ja lukupaketti.  Katso tarkempi aikataulu "Koulutukseen sisältyy" -kohdasta.

Sisältö:
Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työskentelytavat (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät) erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja käytännönläheisesti yritysesimerkkien avulla. 

HHJ -konsepti:
HHJ -konsepti on Tampereen kauppakamarin yhdessä Hallituspartnerit ry:n kanssa alulle panema valtakunnallinen koulutuskokonaisuus, jossa on mukana 19 kauppakamaria. HHJ -koulutuskokonaisuus koostuu HHJ -kurssista, HHJ -tutkinnosta, HHJ -puheenjohtajakurssista sekä HHJ -yhteisöstä.  

HHJ -tutkinto
HHJ -kurssiin osallistuneilla on mahdollisuus osallistua erilliseen Tampereen kauppakamarin järjestämään HHJ-tutkintotilaisuuteen. 

HHJ -yhteisö
HHJ -yhteisön jäseneksi pääsevät HHJ -kurssin suorittaneet henkilöt eri kauppakamarien alueilta. 

Kurssiin sisältyvä kirjallisuus:
Hyvä hallitustyö, 9. uudistettu painos, Juhani Erma, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen, Helsingin Kamari Oy
Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittäminen Corporate Governance: Keskuskauppakamari 

Tervetuloa aktivoimaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä HHJ® -kurssille!

Katso video HHJ® -kurssista

Lue Antero Virtasen blogikirjoitus: Saako hallitus asioita aikaan?

Ilmoittaudu myös HHJ®-Puheenjohtajakurssille

1707125400
HHJ koulutus.
HHJ 1. jakso Hyvä hallintotapa 5.2.2024 Helsinki
5.2.2024 | Helsinki
1707903000
HHJ koulutus.
HHJ 2. jakso hallituksen ja hallitustyön organisointi 14.2.2024 Helsinki
14.2.2024 | Helsinki
1711013400
HHJ koulutus.
HHJ 3. jakso Strategiatyö 21.3.2024 Helsinki
21.3.2024 | Helsinki
1712824200
HHJ koulutus.
HHJ 4. jakso Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus 11.4.2024 Helsinki
11.4.2024 | Helsinki
1711447200
HHJ koulutus.
HHJ Ryhmätyöiltapäivä 26.3.2024 Helsinki
26.3.2024 |
Leena Linnainmaa
Leena Linnainmaa
PääsihteeriDirectors’ Institute Finland
Pia Pursiainen
Pia Pursiainen
CEO
Katri Sipilä
Katri Sipilä
VT, HHJ- PJ, Business CoachDeve Partners
Sami Etula
Sami Etula
DI, KTM, TMC, HHJEtula Group Oy
Mika Sutinen
Mika Sutinen
Industrial Partner, hallitusammattilainenVaaka Partners Oy
Timo Toivanen
Timo Toivanen
OivalluttajaTT Valmennus Oy

Yhteistyössä

Hallituspartnerit ry

Lisätiedot

Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään 4 arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 5.2.-11.4.2024 Helsinki

Myös etä
HHJ koulutus.
Tapahtuma alkaa
5.2. klo 11.30
Tapahtuma päättyy
11.4. klo 17.30
Sijainti
Kauppakamarin koulutustilat, Helsinki
Kalevankatu 12, 2. krs, 00100 Helsinki
Jäsenetuhinta
2 640,00 €
(+alv 24 %, 633,60 €)
Hinta
2 840,00 €
(+alv 24 %, 681,60 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.