HR-päivät 2022 Silja Serenade 1.-3.6.2022
Osallistujien palautetta

"Mielenkiintoinen ja ajankohtainen ohjelma. Verkostoituminen. Mukavaa yhdessäoloa."
"Tilaisuuden tunnelma oli rento ja keskusteleva - ei lainkaan tärkeilevä."
"Verkostoituminen, uudet ideat, kuulla muiden onnistumisia. Myöskin ohjelman intensiivisyys oli hyvä, ei liikaa luentoja ja tarpeeksi taukoja, jolloin ehti myös sulatella."
"Ohjelma oli monipuolinen, ja oli mukava, että esityksiä oli niin erilaisista yrityksistä. Kaikki esiintyjät olivat selkeäsanaisia ja hyviä esiintyjiä."

1.6. -3.6.2022

HR-päivät 2022 Silja Serenade 1.-3.6.2022

Läpileikkaus ajankohtaisiin HR:n, johtamisen ja kehittämisen teemoihin.

Tule päivittämään osaamistasi ja verkostoitumaan merellisissä tunnelmissa. Kauppakamarin ja Henkilöstöjohdon ryhmä - HENRY ry:n HR-päivillä on jälleen tarjolla runsas kattaus ajankohtaisista aiheista sekä uusia näkemyksiä ja esimerkkejä toimivista ratkaisumalleista HR:n, johtamisen ja kehittämisen tueksi.  

Tänä vuonna ohjelmassa muun muassa:

  • Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen- yhteisöohjautuvuus
  • Tekoäly vastaan ihminen, mitä kehitetään?
  • Työnantajaimago ja Advisory Boardit kehittämisen tukena
  • Johdon ja keskijohdon yhteistyön ja viestinnän kehittäminen
  • Erilaiset työn tekemisen muodot ja siihen liittyvä juridiikka
  • Työnantajan uudet velvoitteet työkyvyn alentuessa
  • Ajankohtaista asiaa tietoturvasta ja kyberturvallisuudesta

Asiantuntijoina:
Petteri Järvinen, tietokirjailija, puhuja, nörtti
Perttu Salovaara, FT, dosentti, Helsingin yliopisto, litteiden organisaatioiden rakennusmestari, Renesans Consulting
Risto Havunen, sosiaalipsykologi, YTM, psykoterapeutti, eMBA, Hippocampus Networks
Tarja Ilvonen, CEO, Senior Headhunter, InHunt Boards Oy
Alexa Kavasto, lakimies, AK Law Oy
Panu Vesterinen, yritysturvallisuusprojektin päällikkö, Helsingin seudun kauppakamari
Marita Salo, toiminnanjohtaja, Henkilöstöjohdon ryhmä - HENRY ry

1.6. klo 12.30
3.6. klo 10.30
850,00 €(+alv 0 %, 0,00 €)
1.050,00 €(+alv 0 %, 0,00 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut sekä majoitus 2-hengen Promenade hytissä

Hinta
/

Kuvaus

Tervetuloa mukaan matkaan verkostoitumaan ja kuulemaan uusia näkemyksiä ja esimerkkejä toimivista ratkaisumalleista HR:n ja johtamisen kehittämisen tueksi.  

Kauppakamarin ja HENRYn HR-päivillä on teemoina mm uuden ajan organisaatioiden yhteisöohjautuvuus ja autonomiset tiimit, advisory boardit kehittämisen tukena, johdon ja keskijohdon yhteistyön ja viestinnän kehittäminen, erilaiset työn tekemisen muodot ja siihen liittyvä juridiikka sekä työnantajan uudet velvoitteet työkyvyn alentuessa. Lisäksi ajankohtaista asiaa myös yritysten kyberturvallisuudesta ja tekoälyn ja ihmisen eroista.

Yhteistyössä

Henkilöstöjohdon ryhmä - HENRY ry

Asiantuntijat

Risto Havunen
Sosiaalipsykologi, YTM, psykoterapeutti, eMBAHippocampus Networks
Tarja Ilvonen
CEO, Senior HeadhunterInHunt Boards Oy
Alexa Kavasto
Lakimies, OTMAK Law Oy
Panu Vesterinen
ProjektipäällikköHelsingin seudun kauppakamari
Perttu Salovaara
FT, Dosentti, Litteiden organisaatioiden rakennusmestariRenesans Consulting Oy
Marita Salo
ToiminnanjohtajaHenkilöstöjohdon Ryhmä - HENRY ry.
Petteri Järvinen
Puhuja, kouluttaja, tietokirjailija ja someaktiiviPetteri Järvinen Oy

Ohjelma ja paikka

HR-päivät 2022 m/s Silja Serenade 1.-3.6.2022
”Läpileikkaus ajankohtaisiin HR/johtamisteemoihin”

Ohjelma
Keskiviikko 1.6.2022         

12.30
Ilmoittautuminen Olympiaterminaalissa
Salaattibuffet, ravintola Tavolata, kansi 6 

13.00
Laivan kokoustilat kannella 6     
Tervetuloa Henkilöstöpäiville, ohjelman avaus,
HR ajankohtaiskatsaus 
Tuija Sjöblom, Helsingin seudun kauppakamari 
Marita Salo, Henkilöstöjohdon ryhmä - HENRY ry,
laivan kokoustilat kannella 6     

13.30
Johdon ja keskijohdon yhteistyön ja viestinnän kehittäminen
Risto Havunen, sosiaalipsykologi, YTM, psykoterapeutti, eMBA, Hippocampus Networks     

14.30
Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen -
Miten yhteisöohjautuvuus toimii käytännössä
Perttu Salovaara, FT, dosentti, Helsingin yliopisto, 
litteiden organisaatioiden rakennusmestari, Renesans Consulting

15.45
Ajankohtaista asiaa yritysten kyberturvallisuudesta
Panu Vesterinen, yritysturvallisuusprojektin päällikkö, Helsingin seudun kauppakamari

16.30 
Kahvibuffet kokousosastolla ja hytteihin majoittuminen

17.00 
Laiva lähtee kohti Tukholmaa 

17.05
Työnantajaimago ja Advisory Boardit kehittämisen tukena
Tarja Ilvonen, CEO, Senior Headhunter, InHunt Boards Oy

17.30   
Digitalisaation & tekoälyn vaikutuksista työelämään
Petteri Järvinen, tietokirjailija, puhuja, nörtti
Petteri Järvinen Oy

18.10 
Seminaaripäivä päättyy

19.00
Shampanjatasting (erillinen oheisohjelma 40 €)
VIP-tilat 

20.00 
Päivällinen, ravintola Tavolata, kansi 6

Torstai 2.6.2022 
HUOM! tämän päivän ohjelma Ruotsin ajassa, -1 tuntia

7.00 alkaen
Meriaamiainen, Grande Buffet, kansi 6

9.45 
Laiva saapuu Tukholmaan 
Vapaata aikaa ja mahdollisuus sopia tapaamisia Tukholmassa

14.30 
Salaattibuffet, ravintola Tavolata, kansi 6

15.00
Katsaus työlainsäädännön ajankohtaisasioihin 
Erilaiset työn tekemisen muodot ja siihen liittyvää juridiikkaa
Alexa Kavasto, lakimies, AK Law 

16.00
Työnantajan uudet velvoitteet työkyvyn alentuessa
Alexa Kavasto, lakimies, AK Law Oy

16.45 
Kahvibuffet kokousosastolla
Laiva lähtee kohti Helsinkiä 

17.00
Ajankohtainen kyber/tietoturvakatsaus 
Petteri Järvinen, tietokirjailija, puhuja, nörtti
Petteri Järvinen Oy

18.00
Seminaari päättyy

19.30 
Buffet-illallinen, Grande buffet, kansi 6

Perjantai 3.6.2022  

7.30 alkaen
Meriaamiainen, Grande buffet, kansi 6 

10.00
Saapuminen Helsinkiin 

HUOM! KAIKKI AJAT PAIKALLISTA AIKAA. 

Yhteistyössä Henkilöstöjohdon ryhmä - HENRY ry:n kanssa
 

Lisätiedot

Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi

Ilmoittautumisen matka- tai laivaseminaariin voi peruuttaa veloituksetta vähintään 21 vuorokautta ennen matkan tai laivaseminaarin alkamista. 20–14 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. Matka- ja ulkomaanseminaareissa noudatetaan vastuullisen matkanjärjestäjän ilmoittamia peruutusehtoja.

Peruutukset on tehtävä kirjallisesti. Esteen ilmetessä voi osallistumisen luovuttaa kollegalle, osallistujamuutokset tulee tehdä hyvissä ajoin ennen tilaisuutta.

Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään 4 arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.