Kainuun kauppakamariosaston vuosikokous ja Kainuun Talousseminaari – Naton vaikutukset talouteen ja turvallisuuteen, 24.10.2023, Vuokatti
Kainuun kauppakamariosaston hallitus kutsuu kaikki jäsenet kauppakamariosaston sääntömääräiseen vuosikokoukseen 24.10.2023 Vuokattiin. Kokous pidetään Kainuun Talousseminaarin yhteydessä.
Kainuun Talousseminaarin teemana ajankohtaisesti on Naton vaikutukset talouteen ja turvallisuuteen.
Suomen talousnäkymistä kertoo S-Pankin päästrategi Lippo Suominen. Venäjän sodan Ukrainassa ja Suomen Nato-jäsenyyden vaikutuksista asiantuntijapuheenvuorot pitää tunnettu Venäjä-asiantuntija Hanna Smith ja Puolustusministeriön apulaisosastopäällikkö Olli Ruutu, joka on aiemmin työskennellyt Euroopan puolustusviraston varatoimitusjohtajana.
Lisäksi yrityspaneelissa keskustellaan Kainuun Sanomien päätoimittaja Päivi Bisin johdolla Naton liiketoimintamahdollisuuksista.
Tilaisuuden päätteeksi tarjolla Osuuskauppa Maakunnan tarjoama seminaari-illallinen.
Kainuun kauppakamariosaston vuosikokous 2023
Kahvitarjoilu ennen kokousta klo 14.00 alkaen.
Kokouksen avaus:
Toimitusjohtaja Jani Moilanen, Kainuun kauppakamariosaston puheenjohtaja
Vuosikokouksessa käsiteltävät asiat:
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen
- Puheenjohtajan ja sihteerin valinta
- Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valin
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Osallistujien toteaminen
4. Kokouksen työjärjestys
5. Toimintasuunnitelma vuodelle 2024
6. Osaston hallituksen valinta
- Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäseniä 7-13 henkilöä (v.2023 11)
- Jäsenten valinta, valitaan vuodeksi kerrallaan.
- Varapuheenjohtajan valinta (v.2023 toimitusjohtaja Olli Kokkonen, v.2023 alkaen)
7. Osaston hallituksen puheenjohtaja
- Esitys Oulun kauppakamarin syyskokoukselle (v.2023 toimitusjohtaja Jani Moilanen, vuodesta 2023 alkaen)
8. Kokouksen päättäminen
Kainuun Talousseminaari 2023: Naton vaikutukset talouteen ja turvallisuuteen
Klo 15.30 Avaus, Kainuun kauppakamariosaston puheenjohtaja Jani Moilanen, Kaisanet
Klo 15.40 Mihin Suomen talous on matkalla?, S-Pankin päästrategi Lippo Suominen
Klo 16.10 Venäjän sodan vaikutukset Eurooppaan, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) pääsihteerin vanhempi strateginen neuvonantaja tohtori Hanna Smith
Klo 16.50 Biobreak
Klo 17.00 Naton vaikutukset turvallisuustilanteeseen, Apulaisosastopäällikkö Olli Ruutu, Puolustusministeriö
Klo 17.20 Yrityspaneeli: Naton mahdollistamat liiketoimintamahdollisuudet, puheenjohtajana päätoimittaja Päivi Bisi, Kainuun Sanomat
Klo 18.00 Vuoden Teko –palkinto ja kiitossanat
Klo 18.15 Seminaari-illallinen, ravintola Kippo
Muutokset mahdollisia.
Talousseminaarin kumppanit ovat Osuuskauppa Maakunta ja S-Pankki.



Yhteistyössä
Osuuskauppa Maakunta ja S-Pankki
Lisätiedot
Oulun kauppakamari
050 5629 933
koulutus.oulu@chamber.fi
Ilmoittautumisen voi perua lähettämällä sähköpostia yllä olevaan osoitteeseen.
Muutokset mahdollisia.
Kainuun kauppakamariosaston vuosikokous ja Kainuun Talousseminaari – Naton vaikutukset talouteen ja turvallisuuteen, 24.10.2023, Vuokatti
Tapahtuma on maksuton.