Kuvaus
Ensimmäinen kattava teos oppilaan oikeudellisesta asemasta opetustoimessa.
Kirjassa tarkastellaan oppilaan ja samalla myös opettajan ja oppilaan huoltajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin vaikuttavaa lainsäädäntöä. Opetustoimen lainsäädännön lisäksi tarkastelukulmassa on erityisesti otettu huomioon perus- ja ihmisoikeuksien sekä lapsen oikeuksien yleissopimuksen toteutuminen. Käsittelyssä ovat myös useat opetustoimessa vakiintuneet käytännöt ja niiden lainmukaisuus.
Oppilaalla on oikeus suorittaa oppivelvollisuutensa asianmukaisissa olosuhtessa. Opetustoimessa työskentelevien on tärkeä olla selvillä oppilaan oikeuksista, sillä he ovat velvollisia huolehtimaan oikeuksien toteuttamisesta käytännön tasolla. Oppilaan huoltajan taas tulisi tietää, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia hänen huollettavallaan sekä hänellä itsellään on suhteessa opetustoimeen.
Teoksessa otetaan kantaa muun muassa koulukiusaamiseen, työrauhaan, oppimisen tukijärjestelmiin, arviointiin, kurinpitoon sekä oppilashuoltoon ja siihen, miten ne on järjestettävä, jotta koulua käyvien lasten oikeudet toteutuvat. Teos sisältää luvun myös oppilaiden oikeusturvasta. Tarkoituksena on muodostaa opetustoimen keskeisiä periaatteita, joita opetustoimen oikeudellisia kysymyksiä ratkaistaessa on noudatettava. Teoksessa esitetty soveltuu peruskoulun lisäksi monin osin myös esiopetukseen ja toisen asteen koulutukseen. Kirjassa otetaan myös kantaa oppilaan oikeuksien sääntelyn epäkohtiin ja tehdään huomioita lainsäädännön ja käytäntöjen kehittämiseksi.
Lisätiedot:kustannus(at)helsinki.chamber.fi
Tuotetiedot
Kirjoittajat
Suvianna Hakalehto
Muut etuhintaan oikeuttavat tahot
Kauppakamarin jäsenet ostavat aina edullisimpaan jäsenetuhintaan. Voit saada etuhinnan myös muulla perusteella. Etuhinta edellyttää kirjautuneena asiointia.
Alennukseen oikeuttavat tahot | Hinta |
---|---|
Julkinen sektori | 52,00 €(+alv 10 %, 5,20 €) |
Suomen Ekonomit/Helsingin Ekonomit | 52,00 €(+alv 10 %, 5,20 €) |
Veronmaksajat | 52,00 €(+alv 10 %, 5,20 €) |