Tulevaisuuden johtajat 2025
Etelä-Savon kehittymishaluisille johtajille, yrittäjille ja esihenkilöille.
Tulevaisuuden johtajat -ohjelma johdattelee osallistujia kehittämään omia johtajuustaitojaan teorian ja esimerkkien sekä keskustelujen ja osallistujien kokemuksien kautta.
Sisällössä pureudutaan itsensä ja muiden johtamiseen eri näkökulmista. Osallistujat ohjataan pysähtymään teemojen äärelle ja valmistetaan heitä kohtaamaan muutoksia sekä kehittymään sellaisiksi johtajiksi, joita he haluavat tulevaisuudessa olla. Osallistujalla ei tarvitse olla aiempaa johtamis- tai esihenkilökokemusta.
Johtajaksi ei opita pelkästään koulutuksissa, vaan johtajan itsereflektiotaidot ja itsetuntemus ovat tärkeällä sijalla tuloksellisessa johtamisessa. Tämä ohjelma mahdollistaa pysähtymisen tärkeimmän pääomasi eli oman itsesi äärelle. Saat vertaisverkoston ja pääset jakamaan ja työstämään johtajuusteemoja luottamuksellisessa seurassa.
Etelä-Savon kehittymishaluisille johtajille, yrittäjille ja esihenkilöille sekä niiksi tulevaisuudessa aikoville. Osallistujalla ei välttämättä tarvitse olla aiempaa johtamis- tai esihenkilökokemusta.
Tammikuu - Johtajan oma motivaatio ja motivaation johtaminen eri tilanteissa
Pe 31.1.2025 klo 8.30-12.00 Mikkeli
Aamukahvit klo 8.30, ohjelma klo 9-12
Asiantuntija: Hannele Karhu
Maaliskuu - Yritysvierailu
Päivä sovitaan myöhemmin
Osallistujat pääsevät vaikuttamaan sisältöön.
Toukokuu- Tekoäly johtajan tukena
Pe 9.5.2025 klo 8.30-12.00 Mikkeli
Aamukahvit klo 8.30, ohjelma klo 9-12
Asiantuntija: Hermanni Harju
Syyskuu - Oman työn suunnittelu ja ajankäyttö
Pe 19.9.2025 klo 8.30-12.00
Aamukahvit klo 8.30, ohjelma klo 9-12
Asiantuntija: Hannele Karhu
Lokakuu - Vapaamuotoinen
Päivä sovitaan myöhemmin
Osallistujat pääsevät vaikuttamaan sisältöön.
Marraskuu - Hyvinvoiva johtaja = hyvinvoiva työyhteisö
Pe 21.11.2025 klo 8.30-13.00
Aamukahvit 8.30, ohjelma klo 9-12, lounas 12-13
Asiantuntija: Hannele Karhu
Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista perimme 50 % osallistumismaksun. Kolme päivää ennen tilaisuutta ja sen jälkeen perutuista ilmoittautumisista tai jos osallistuja/ilmoittautunut jättää tulematta paikalle, perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan.
Voit peruuttaa osallistumisesi maksutta toimittamalla meille sairaslomatodistuksen etelasavo@kauppakamari.fi. Paikan voi tarvittaessa luovuttaa toiselle henkilölle, ilmoittamalla muutoksesta kauppakamarille (pl. HHJ -koulutukset). Peruutukset kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostilla.
Etelä-Savon kauppakamarilla on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.
Tilaisuuksien järjestämisen ehtona on tilaisuuskohtaisen vähimmäisosallistujamäärän täyttyminen.
Kuuntelemme osallistujien toiveita ohjelman aikana.
Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.
Voimme ottaa valokuvia tilaisuuksissamme erilaisiin viestintätarkoituksiin. Ilmoitathan järjestäjän edustajalle, mikäli et halua näkyä kuvissa.
Lisätiedot
Tiina Ylönen
+358447321180
tiina.ylonen@kauppakamari.fi
Tulevaisuuden johtajat 2025
Etelä-Savon kehittymishaluisille johtajille, yrittäjille ja esihenkilöille.
Hintaan sisältyy ohjelmassa mainitut osiot, merkityt tarjoilut sekä mahdollinen materiaali.