HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi
HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi soveltuu niin hallitustyöskentelyn aktivoimiseen kuin sen kehittämiseenkin. Kurssista on hyötyä sekä hallitustyötä jo tekeville että sitä vasta harkitseville, auttaen myös yrittäjiä ja yritysjohtajia saamaan hallitustyöskentelystä aiempaa enemmän irti.
Aihetta lähestytään käytännönläheisesti. Ohjelma sisältää runsaasti esimerkkejä erilaisten yritysten hallitustyöskentelystä ja sen merkityksestä menestyksessä. Lisäksi kurssilla ratkotaan ryhmätöinä todellisten yritysten hallitustyön kysymyksiä.
Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa.
Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.Kurssit täyttyvät nopeasti, joten varaathan paikkasi pian.
Pahoittelut, tässä tuoteryhmässä tai näillä rajauksilla ei ole tuotteita. Poista rajaukset.