Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 23.10.-2.12.2024 Helsinki

Myös etä

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ®) -kurssi sopii niin hallitustyöskentelyn aktivoimiseen kuin sen kehittämiseenkin. Kurssista on hyötyä hallitustyötä jo tekeville ja sitä vasta harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia saamaan hallitustyöskentelystä aiempaa enemmän irti.

Kurssi sisältää runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä erilaisten yritysten hallitustyöskentelystä ja sen merkityksestä menestyksessä. Kurssilla ratkotaan ryhmätöinä todellisten yritysten hallitustyön kysymyksiä.

Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa. Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.

HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen kurssi kokonaisuutena:

Kurssin laajuus:
Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 5h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4–6h) ja lukupaketti.  Katso tarkempi aikataulu "Koulutukseen sisältyy" -kohdasta.

Sisältö:
Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työskentelytavat (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät) erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja käytännönläheisesti yritysesimerkkien avulla. 

HHJ -konsepti:
HHJ -konsepti on Tampereen kauppakamarin yhdessä Hallituspartnerit ry:n kanssa alulle panema valtakunnallinen koulutuskokonaisuus, jossa on mukana 19 kauppakamaria. HHJ -koulutuskokonaisuus koostuu HHJ -kurssista, HHJ -tutkinnosta, HHJ -puheenjohtajakurssista sekä HHJ -yhteisöstä.  

HHJ -tutkinto
HHJ -kurssiin osallistuneilla on mahdollisuus osallistua erilliseen Tampereen kauppakamarin järjestämään HHJ-tutkintotilaisuuteen. 

HHJ -yhteisö
HHJ -yhteisön jäseneksi pääsevät HHJ -kurssin suorittaneet henkilöt eri kauppakamarien alueilta. 

Kurssiin sisältyvä kirjallisuus:
Hyvä hallitustyö, 9. uudistettu painos, Juhani Erma, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen, Helsingin Kamari Oy
Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittäminen Corporate Governance: Keskuskauppakamari 

Tervetuloa aktivoimaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä HHJ® -kurssille!

Katso video HHJ® -kurssista

Tutustu myös HHJ-puheenjohtajakurssiin.

1729672200
HHJ koulutus helsinki 23.10.-2.12.2024.
HHJ 1. jakso Hyvä hallintotapa 23.10.2024 Helsinki
23.10.2024 | Helsinki
1730367000
HHJ koulutus helsinki 23.10.-2.12.2024.
HHJ 2. jakso hallituksen ja hallitustyön organisointi 31.10.2024 Helsinki
31.10.2024 | Helsinki
1731576600
HHJ koulutus helsinki 23.10.-2.12.2024.
HHJ 3. jakso Strategiatyö 14.11.2024 Helsinki
14.11.2024 | Helsinki
1733131800
HHJ koulutus helsinki 23.10.-2.12.2024.
HHJ 4. jakso Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus 2.12.2024 Helsinki
2.12.2024 | Helsinki
1731924000
HHJ koulutus helsinki 23.10.-2.12.2024.
HHJ Ryhmätyöiltapäivä 18.11.2024 Helsinki
18.11.2024 |
Leena Linnainmaa
Leena Linnainmaa
PääsihteeriDirectors’ Institute Finland
Pia Pursiainen
Pia Pursiainen
CEO
Sami Etula
Sami Etula
DI, KTM, TMC, HHJ PJEtula Group Oy
Timo Toivanen
Timo Toivanen
OivalluttajaTT Valmennus Oy
Katri Sipilä
Katri Sipilä
VT, HHJ- PJ, Business CoachKatri Sipilä Consulting Oy
Mika Sutinen
Mika Sutinen
Industrial Partner, hallitusammattilainenVaaka Partners Oy
Peter Fredman
Peter Fredman
Hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtajaFredman Capital Oy
Timo Lappi
Timo Lappi
Hallituksen puheenjohtajaHeltti Oy

Kaiken kaikkiaan erinomainen setti. Asiantuntevat esiintyjät. Hyvä materiaali. Erinomaiset järjestelyt. Kiitos!

Verkostoituminen ja muiden tapaaminen varmasti tärkeintä antia. Sain paljon tarpeellista tietoa. Teemoista riittäisi aina paljon keskusteltavaa.

Olin etänä. Hiottu kokonaisuus. Tekniseen toteutukseen oli selvästi panostettu! Oli vaikuttavaa, miten hyvin koulutus pysyi aikataulussa. Samaten arvostin kameroiden sijoittelua siten, että luokkahuoneeseen oli monta kamerakulmaa.

Selkeät painotukset huomioitavista asoista. Pysyttiin aikataulussa vaikka puhujia oli yli 50. Aikamoinen suoritus!

Vaikutti siltä, että prosessi on viilautunut lähes täydelliseksi. Kaikki toimi erinomaisesti. Kaikki luennoitsijat olivat hyviä ja pörssi- sekä listaamattoman yhtiön hallituksen asioita tuli katettua osaavalla ja kiinnostavalla tavalla.

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Lisätiedot

Asiakaspalvelu
09 2286 0360
asiakaspalvelu@kauppakamarikauppa.fi

Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 23.10.-2.12.2024 Helsinki

Myös etä
HHJ koulutus helsinki 23.10.-2.12.2024.
Tapahtuma alkaa
23.10. klo 11.30
Tapahtuma päättyy
2.12. klo 17.30
Sijainti
Kauppakamarin tapahtuma- ja koulutuskeskus, Helsinki
Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Jäsenetuhinta
2 650,00 €
(+alv 25.5 %, 675,75 €)
Hinta
2 850,00 €
(+alv 25.5 %, 726,75 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali, Hyvä Hallitustyö -kirja ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.