Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 15.1 -12.2.2025 Lohja

Myös etä

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ®) -kurssi sopii niin hallitustyöskentelyn aktivoimiseen kuin sen kehittämiseenkin. Kurssista on hyötyä hallitustyötä jo tekeville ja sitä vasta harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia saamaan hallitustyöskentelystä aiempaa enemmän irti.

Kurssi sisältää runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä erilaisten yritysten hallitustyöskentelystä ja sen merkityksestä menestyksessä. Kurssilla ratkotaan ryhmätöinä todellisten yritysten hallitustyön kysymyksiä.

Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa. Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.

1736935200
HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi Lohja.
HHJ - hyväksytty hallituksen jäsen koulutus ensimmäinen jakso 15.1.2025
15.1.2025 |
1738144800
HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi Lohja.
HHJ hyväksytty hallituksen jäsenkurssi - kolmas jakso 29.1
29.1.2025 |
1739354400
HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi Lohja.
HHJ hyväksytty hallituksen jäsenkurssi 15.2 neljäs jakso
12.2.2025 |
1737453600
HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi Lohja.
Hyväksytty hallituksen jäsen 1/2025 toinen jakso 21.2.2025
21.1.2025 |
1738749600
HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi Lohja.
Ryhmätyö 5.2.2025
5.2.2025 |

1. jakso: HYVÄ HALLINTOTAPA
Ke 15.1.2025 klo 12.00–17.50

  • Corporate Governance: omistajat, hallitus, johto
  • Hallituksen ja sen jäsenen tehtävät ja juridinen vastuu
  • Kohti ammattimaista hallitusta
  • Case

2. jakso: HALLITUKSEN JA HALLITUSTYÖN ORGANISOINTI
to 21.1.2025 klo 12.00 – 17.20

  • Ryhmätyönanto
  • Hallituksen kokoonpano ja muodostaminen pk-yrityksessä
  • Tehokkaan hallitustyöskentelyn edellytyksen pk-yrityksessä
  • Case

3. jakso: STRATEGIATYÖ
Ke 29.1.2025 klo 12.00–17.10

  • Strategiasuunnittelu vs. operatiivinen johtaminen
  • Ajatuksia strategiasta ja sen rakentamisesta
  • Case

RYHMÄTYÖ
ke 5.2.2025 klo 12.00–16.00

4. jakso: YRITYKSEN TALOUDEN SEURANTA JA OHJAUS
ke 12.2.2025 klo 12.00–18.10

  • Ryhmätöiden purku
  • Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus
  • Todistusten jako 

Tarjoilut jaksoilla sisältyvät kurssin hintaan.

Ville Kajala
Ville Kajala
Johtava asiantuntijaKeskuskauppakamari
Asko Hänninen
Asko Hänninen
Legal CouncelAmbientia Group Oy
Sami Etula
Sami Etula
DI, KTM, TMC, HHJ PJEtula Group Oy
Pasi Riihimäki
Pasi Riihimäki
ToimitusjohtajaSendero Oy

Hyvät kouluttajat, joilla on innostava tapa esittää asioita. Etäosallistumismahdollisuus oli mainio lisä. 

Kaiken kaikkiaan erinomainen setti. Asiantuntevat esiintyjät. Hyvä materiaali. Interaktiiviset tehtävät ja hyvät tarjoilut paikan päällä.

Loistavat esiintyjät, kattava ja mielenkiintoinen sisältö, erittäin onnistunut ryhmätyö ja yrityscase ja hyvät tiimikolleegat.

Teams ja kaikki toimi loistavasti ja pystyttiin opiskelemaan hyvin. Tekniikka toimi ja ajat toimi. Kiitos koulutuksen vetäjille.

Vieraileva asiantuntija esitti asiat siten, että mielenkiinto säilyi koko ajan. Loistavia käytännön esimerkkejä! 

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta neljä (4) päivää ennen tapahtuman alkamisajankohtaa. Tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Länsi-Uudenmaan kauppakamarilla on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan kauppakamari
+358 44 493 2055
heidi.nyman@chamber.fi

Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi 15.1 -12.2.2025 Lohja

Myös etä
HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi Lohja.
Tapahtuma alkaa
15.1. klo 12.00
Tapahtuma päättyy
12.2. klo 18.10
Sijainti
Lohja, Lohja
-, 08100 Lohja
Jäsenetuhinta
2 650,00 €
(+alv 25.5 %, 675,75 €)
Hinta
2 850,00 €
(+alv 25.5 %, 726,75 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.