Moderni johtaja – työsuhteiden johtamisesta toiminnan johtamiseen

Kirsi Elina Kallio

Tämä toiminnan johtamista käsittelevä teos saa lukijansa katsomaan työelämää uusin silmin ja omaksumaan johtamistoimintansa tueksi moderneja, systeemiajatteluun pohjaavia työkaluja.

Moderni johtaja -kirja käsittelee johtamista moninaistuvassa työelämässä. Alustoilla tapahtuva työ, osaajien vuokraaminen ja työn ostaminen palveluna yleistyvät vauhdilla. Työtä tehdään yhä enemmän erilaisissa ekosysteemeissä ja verkostoissa.

Vallalla olevat johtamisopit kumpuavat kuitenkin yhä edelleen suhteellisen pysyvien rakenteiden ja palkkatyösuhteiden maailmasta. Murros vanhasta uuteen tuottaa johtamiseen erilaisia jännitteitä ja ongelmia, joita ei voi ratkoa perinteisten johtamisoppien turvin. Kirja kuvaa historian valossa, miten johtaminen on kehittymässä työsuhteiden johtamisesta toiminnan johtamiseksi.

Miten motivoida osaajia, joita ei voikontrolloida palkan suuruudella? Kuinka löytää parhaimmat osaajat täsmätarpeeseen? Mistä syntyy työn merkitys ja mielekkyys? Kuinka luoda turvaa moninaisten työsuhteiden aiheuttamassa turvattomuudessa? Johdat sitten suurta korporaatiota, pientä nyrkkipajaa, toimit työn kehittäjänä tai muotoilet omaa urapolkuasi, tästä kirjasta saat ajatuksia omaan johtamiseesi.

Kuuntele Chambercastin Kirjakulman podcast, jossa kirjailija Kirsi Elina Kallio kertoo aiheesta.

Kirjasta sanottua:  

Harvoin johtamisen ammattilaisille suunnattu kirja saa hymyilemään, tämä saa. Kirja johdattelee historiasta nykyhetkeen mukaansa tempaavasti ja tarjoaa paljon käytännön esimerkkejä. Lukija saa nauttia oivaltavista hetkistä. Osaaminen lähtee vauhdilla virtaamaan. Moderni johtaja ymmärtää kirjan luettuaan, miten tarttua tuumasta toimintaan. Vahva suositus!

Anne Haggrén Toimitusjohtaja Anne Haggren Consulting Oy, johdon konsultti ja valmentaja

Kirsi Elina Kallio ei päästä lukijaansa helpolla. Tiivis teksti vaatii syvällistä ajattelua ja paneutumista aiheeseen, mutta sitä vaatii myös johtaminen todellisessa elämässä. Vuosikymmenien ajanolen omissa teoksissani painottanut, kuinka strategisen johtamisen hyvyyden ratkaisee strateginen ajattelu. Ankara kilpailu vaatii systeemistä ja monipuolista ajattelua. Siksi suosittelenkirjaa kaikille ”moderneille johtajille” sekä sellaisiksi haluaville.

Mika Kamensky Strategiakonsultti, tietokirjailija

Teos on syvällisin ja oivaltavin Suomessa kirjoitettu kirja johtamisesta ja yrityksen toiminnan kehittämisestä. Se osoittaa, että hyödyllisintä kirjaa johtamisesta ei välttämättä kirjoita tunnetuin huippujohtaja. Sen sijaan Kirsi Elina Kallion syvällinen perehtyminen systeemiajatteluun ja toiminnan kehittämisen teorioihin kantaa hedelmää. Kirja rohkaisee ja innostaa johtajia omaksumaansysteemisen ajattelutavan. Teos on korvaamaton apu niille, jotka haluavat oikeasti kehittyä ja kehittää. Todellinen lahja suomalaiselle työelämälle!

Marco Mäkinen Strategiajohtaja TBWA\Helsinki, brändiasiantuntija jabisneskirjavaikuttaja

Johtaako tulosta vai toimintaa? Kysymyksen asettelu laittaa jo kirjan annin toiseen kulmaan kuin monet muut johtamiskirjat. Ärsyttävän virkistävä poikkeus laajassa johtamiskirjojen joukossa. Kirjoittaja haastaa railakkaalla omalla kokemuksellaan sekä osaamisellaan lukijan miettimään omia kykyjään tämän päivän moderniksi johtajaksi. Onko minusta siihen?

Hannu Mänty InHunt Groupin perustaja, yrittäjä ja yritysjohtaja

Kirjoittaja kuvaa havainnollisten esimerkkien avulla, kuinka työn organisoinnin ja työstä sopimisen tavat ovat historiallisesti muuttuneet ajan kuluessa. Modernissa ajassamme ei enää menestytä vain sillä, että johtajat ajattelevat ja työntekijät suorittavat. Tarvitaan kaikkien osallisuutta, joka tarkoittaa paljon muutakin kuin pakollisia yhteistoimintakeskusteluja. Aito yhteistoiminta on liiketoiminnan ja kehittämisen moottori.

Katja Syvärinen SAK Hallituksen varapuheenjohtaja, johtaja

ISBN9789522468574
Kirjastoluokka69.11
KustantajaKauppakamari
Painos1.
Painovuosi2023
SaatavuusSaatavilla
Sivumäärä293
Tuotteen tiedotsid.
KirjoittajatKirsi Elina Kallio
Kirsi Elina Kallio
Kirsi Elina Kallio
ToimitusjohtajaKasvun Katalyytti Oy

Moderni johtaja – työsuhteiden johtamisesta toiminnan johtamiseen

Kirsi Elina Kallio

Moderni johtaja – työsuhteiden johtamisesta toiminnan johtamiseen
Jäsenetuhinta
52,00 €
(+alv 10 %, 5,20 €)
Hinta
69,00 €
(+alv 10 %, 6,90 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot