e-kirja Hyvä hallitustyö 9. painos

Juhani Erma, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen

E-kirja

Jokaisen hallitustyöskentelijän perusteos on uudistettu! Kirja kertoo hallitustyön perusasiat, vastuut ja oikeat toimintatavat. Liiteosio sisältää keskeisen lainsäädännön.

E-kirjan lukeminen edellyttää, että laitteellasi on ePub-tiedostoja tukeva sovellus. Lue lisää ohjeista. Huom! Voit tilata e-kirjan vain yhdelle käyttäjälle, koska käyttöoikeus muodostuu aina yksinomaan tilaajan sähköpostiosoitteelle.

 

Hallitustyötä osaavien ihmisten tarve on jatkuvasti kasvanut. Samaan tahtiin on kasvanut hallitustyöskentelijöiden tiedon tarve. Jokaisen hallitustyötä tekevän tulee jo oman oikeusturvansa takia tietää vastuunsa ja tuntea oikeat toimintatavat. Myös yrityksen edustajien tulee tietää, mitä hallitukselta voi odottaa ja mitä ei.

Teos kertoo perusasiat hallitustyöstä ensimmäiseen hallituspaikkaansa menevälle ja kulkee mukana kokeneemman hallitustyöskentelijän salkussa hyödyllisenä hakuteoksena. Kirjan lopun laaja liiteosio sisältää muun muassa osakeyhtiölain, asialuettelon listaamattomien yhtiöiden hallinnon kehittämiseksi, listayhtiöiden hallinnointikoodin sekä pöytäkirja- ja työjärjestysmalleja.

Teoksessa on myös luku, jossa käsitellään yhdistysten, säätiöiden ja osuuskuntien hallitustyöskentelyä ja governanssia. Osakeyhtiömaailmasta mukaan on otettu myös kuntayhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden erityispiirteet.

Hyvä hallintotapa elää ja kehittyy koko ajan. Hallitustyön kokouskäytänteet ovat myös monipuolistuneet viime vuosina, ja uudistettuun painokseen on lisätty tietoa etätyön tarjoamista lisämahdollisuuksista ja niiden vaikutuksista kokousten pitämiseen ja hallitustyön edistämiseen. Lisäksi teosta on ajanmukaistettu vastaamaan muuttunutta lainsäädäntöä.

Teoksen ovat kirjoittaneet OTL, VT Juhani Erma, TkT, partneri Tommi Rasila ja toimitusjohtaja Olli V. Virtanen. Kaikilla kirjoittajilla on pitkä ja monipuolinen kokemus hallitustyöstä.

 

ISBN9789522468321
Kirjastoluokka69.1
KustantajaKauppakamari
Painos9.
Painovuosi2022
SaatavuusSaatavilla
Sivumäärä258
Tuotteen tiedotePub
Juhani Erma
OTL, VT
Tommi Rasila
Tommi Rasila
TkT, partneriBoardman Oy
Olli V. Virtanen
Olli V. Virtanen
ToimitusjohtajaVirtanen Associates Oy

e-kirja Hyvä hallitustyö 9. painos

Juhani Erma, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen

E-kirja
e-kirja Hyvä hallitustyö 9. painos
Jäsenetuhinta
44,00 €
(+alv 10 %, 4,40 €)
Hinta
59,00 €
(+alv 10 %, 5,90 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot