Kuvaus
Miten ihmiset saadaan mukaan aidosti ja innostuneesti yhteiseen tekemiseen? Näin motivoin yhteistyöhön -kirjassa johtajuus nähdään ryhmäilmiönä: johtaja saa valtansa ryhmältään.
Kirjassa on esitelty tutkimuksiin perustuva SIMOL-malli vie huomiota johtajasta kohti ryhmää. Tällöin johtamisen luonne muuttuu olennaisesti: onnistuminen ei perustu johtajan karismaan tai johtajille tyypillisinä pidettyihin ominaisuuksiin, vaan ryhmän yhteiseen sosiaaliseen identiteettiin ja johtajan kykyyn hyödyntää sitä.
Johtajan tehtävänä on rakentaa ryhmälle yhteinen identiteetti, joka palvelee laajemmin organisaation tavoitteita ja tavoittaa riittävän hyvin kaikki ryhmän jäsenet. Jotta tämä onnistuu, johtajan on luotava luottamusta ja kyettävä motivoimaan ihmisiä sekä tekemään näistä itseohjautuvia.
Kirja antaa eväitä uuden mallin läpiviemiseen erään tiimin tarinan avulla. Siinä seurataan esimerkkiyrityksen muutosta ja kuvataan yrityksen kokemia haasteita ja onnistumisia sekä sitä, miten yhteistyön johtaminen on alati muuttuva tila. Teos kuroo umpeen kuilua, joka vallitsee tieteellisen tutkimuksen ja yhteistyön johtamisen käytäntöjen välillä, ja avaa keskustelua yhteistyön johtamisen vaatimuksista. Sen tarkoitus on tarjota johtajille ja esimiehille käytännönläheinen, toimiva malli oman organisaation, verkoston tai tiimin yhteistyön johtamisen avuksi.
Lue MIFin liiketoimintajohtaja Tauno Taajamaan ajatuksia kirjasta yrityksen blogista: Onko johtamiskösityksesi vanhentunut?
Tuotetiedot
Kirjoittajat
Ritva Ranta
FT, sosiaalipsykologi, insinööri, tietokirjailija ja yhteistyön asiantuntijaManagement Institute of Finland MIF OySatu Koivisto
Ritva Ranta
rooleissa. Rannan osaamisalueita ja kiinnostuksen kohteita ovat ryhmien ja tiimein kehittäminen, dialoginen johtaminen sekä
kehittämistyön tukeminen ja fasilitointi. Lisäksi hänen vahvuuksiaan ovat organisaatiokulttuurin merkitys muutosten käytäntöön
viemisessä ja myönteisen kehittämiskulttuurin rakentaminen.
ovat kehittämistyön ja johtamisen yhteydet sekä tuottavuuden ja työhyvinvoinnin yhdistäminen onnistuneessa kehittämistyössä.
kehittämiseen ja lean-työskentelyn hyödyntämiseen. Hän on aikaisemmin kirjoittanut organisaatioiden kehittämisprosessista
ja selviytymistarinan onnistuneesta kehittämistyöstä.
Muut etuhintaan oikeuttavat tahot
Kauppakamarin jäsenet ostavat aina edullisimpaan jäsenetuhintaan. Voit saada etuhinnan myös muulla perusteella. Etuhinta edellyttää kirjautuneena asiointia.
Alennukseen oikeuttavat tahot | Hinta |
---|---|
Julkinen sektori | 44,00 €(+alv 10 %, 4,40 €) |
Suomen Ekonomit/Helsingin Ekonomit | 48,00 €(+alv 10 %, 4,80 €) |
Veronmaksajat | 48,00 €(+alv 10 %, 4,80 €) |