Hannu Uotila

Hannu Uotila

ToimitusjohtajaOy Sailer Research & Development Ltd.
Hannu Uotila (KTM) on luovan tutkimuksen pioneeri, asiakaskokemuksen ja liiketoiminnan kehityksen asiantuntija. Hannu on myös sarjayrittäjä ja Cannes-palkittu tuottaja. Päätyökseen Hannu toimii Pohjolan luovimman tutkimustoimiston Sailerin toimitusjohtajana. Lisäksi hän työskentelee myös Aalto-yliopiston vierailevana luennoitsijana mm. markkinoinnin ja tutkimuksen aiheista.
Luovan ja visuaalisen tarinankerronnan urallansa hän aloitti musiikkivideoista Suomen suurimmille musiikkitähdille. Luovuus ja tarinat on seurannut Hannun uraa voimakkaasti jo opiskeluajoista saakka. Valmistuessaan Aalto-yliopistosta Hannu yhdisti luovan ja visuaalisen tarinankerronnan sekä tutkimuksen. Näin syntyi maailman ensimmäinen kauppatieteiden videogradu. Sittemmin Hannua on pidetty kaupallisen videotutkimuksen pioneerina.

Uransa aikana Uotila on luotsannut satoja tutkimushankkeita ja auttanut organisaatioita olemaan parempi versio itsestään monipuolisen ymmärryksen avulla. Lisäksi hän tuottanut tuhansia tunteja tv-viihdettä ja mainoksia erityyppisille kohderyhmille.
Hannu syttyy yleisön inspiroinnista ja kasvaa palautteesta. Uotila yhdistää luovasti kokemuksensa tutkijana, luennoitsijana, liikkeenjohdon konsulttina ja tuottajana esityksiksi, jotka keräävät erinomaisia palautteita. Hänellä on ilmiömäinen taito inspiroida yleisöä tutkitun tiedon ja käytännön esimerkkien avulla.
 
1 - 1 / 1