Riitta Tolvanen

Riitta Tolvanen

Senior Vice President, Human Resources (ret.), mentor
Tolvanen on 40 vuoden työuransa aikana toiminut erilaisissa hallinnollisissa, kaupallisissa ja henkilöstöjohdon tehtävissä merkittävissä suomalaisissa organisaatioissa: ensin Stockmannilla, sitten Fazer Amicassa henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä ja viimeksi VTT:llä henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hän on myös ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa VTT:n muutosta valtion virastosta valtio-omisteiseksi osakeyhtiöksi.
 
Tolvasen viimeaikaisista luottamustoimista mainittakoon toimiminen työmarkkinajärjestö PALTAn ja ministeriöiden (VTML ja STM) eri työnantaja- ja työryhmissä. Kansainvälisiä luottamustoimia ovat olleet muun muassa EARTOn HR-verkoston perustaminen ja vetäminen sekä toimiminen New Ways of Working (Kalifornia) -verkostossa.
 
Tolvanen toimii myös vuonna 2018 perustetun HENRYn Rekryverkoston vetäjänä. Lisäksi Tolvanen on toiminut tilapäisenä tuntiopettajana Aalto-yliopistossa ja puhujana erilaisissa tilaisuuksissa Suomessa ja kansainvälisillä foorumeilla. Hän toimii edelleen aktiivisena mentorina eri organisaatioiden, kuten Suomen mentoreiden, Ekonomien ja Aalto-yliopiston kautta.
1 - 1 / 1