Ville Heikkinen
Aiemmin Ville on toiminut asianajajana johtavan Pohjoismaisen asianajotoimiston, Roschierin, sekä New Yorkilaisen asianajotoimiston, Sullivan & Worcesterin, palveluksessa. Hän on myös työskennellyt johtajana Pohjoismaiden ensimmäisessä pörssilistatussa lakiasiaintoimistossa, Fondia Oyj:ssä, sekä suomalaisen pörssiyhtiön, Elektrobitin teknologialiiketoiminta- ja hallintotehtävissä. Ville on oikeustieteiden sekä kauppatieteiden maisteri ja lisäksi hän on suorittanut opintoja MIT:ssä Yhdysvalloissa.
Ville on toiminut kouluttajana Oulun kauppakamarin HHJ-kursseilla usean vuoden ajan ja saanut erinomaista palautetta asiantuntijuudestaan.
”Ville Heikkisen esitys oli mukaansatempaava ja todella hyvä kokonaisuus. Hyvä luennoitsija saa juridiikastakin kiinnostavan.”