Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen-kurssi 31.3 -28.4.2027 Lohja

Myös etä

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ®) -kurssi sopii niin hallitustyöskentelyn aktivoimiseen kuin sen kehittämiseenkin. Kurssista on hyötyä hallitustyötä jo tekeville ja sitä vasta harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia saamaan hallitustyöskentelystä aiempaa enemmän irti.

Kurssi sisältää runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä erilaisten yritysten hallitustyöskentelystä ja sen merkityksestä menestyksessä. Kurssilla ratkotaan ryhmätöinä todellisten yritysten hallitustyön kysymyksiä.

Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla säilyttäen kannattavuutensa. Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.

HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen kurssi kokonaisuutena:

Kurssin laajuus:
Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 5h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4–6h) ja lukupaketti.  Katso tarkempi aikataulu "Koulutukseen sisältyy" -kohdasta.

Sisältö:
Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työskentelytavat (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät) erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja käytännönläheisesti yritysesimerkkien avulla. 

HHJ -konsepti:
HHJ -konsepti on Tampereen kauppakamarin yhdessä Hallituspartnerit ry:n kanssa alulle panema valtakunnallinen koulutuskokonaisuus, jossa on mukana 19 kauppakamaria. HHJ -koulutuskokonaisuus koostuu HHJ -kurssista, HHJ -tutkinnosta, HHJ -puheenjohtajakurssista sekä HHJ -yhteisöstä.  

HHJ -tutkinto
HHJ -kurssiin osallistuneilla on mahdollisuus osallistua erilliseen Tampereen kauppakamarin järjestämään HHJ-tutkintotilaisuuteen. 

HHJ -yhteisö
HHJ -yhteisön jäseneksi pääsevät HHJ -kurssin suorittaneet henkilöt eri kauppakamarien alueilta. 

Kurssiin sisältyvä kirjallisuus:
Hyvä hallitustyö, 10. uudistettu painos, Anne Horttanainen, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen, Helsingin Kamari Oy
Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittäminen Corporate Governance: Keskuskauppakamari 

Tervetuloa aktivoimaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä HHJ® -kurssille!

Katso video HHJ® -kurssista

HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen -koulutus Lohja kevät 2027.
3. jakso: Hallituksen rooli strategiatyössä 14.4.2027 12.15-16.35
14.4.2027 klo 12.15 - 16.35
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen -koulutus Lohja kevät 2027.
4. jakso: Suorituskyvyn ja tuloksellisuuden johtaminen hallituksessa 28.4.2027 Karjaa
28.4.2027 klo 12.15 - 17.40
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen -koulutus Lohja kevät 2027.
HHJ 1. jakso: Osakeyhtiön hallituksen asema ja vastuut
31.3.2027 klo 12.15 - 17.40
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen -koulutus Lohja kevät 2027.
HHJ 2. jakso: Hallitustyön toimivuus 7.4.2027 klo 12.15-17.00
7.4.2027 klo 12.15 - 17.00
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen -koulutus Lohja kevät 2027.
HHJ Ryhmätyö 21.4.2027 Lohja
21.4.2027 klo 12.00 - 16.00

HHJ 1. jakso: Kasvaminen hallitustyöhön – osakeyhtiön hallituksen toiminta ja vastuut 31.3.2027, Lohja

Klo 11.15 lounas

Klo 12.15 koulutus alkaa - 17.50 koulutus päättyy
 

HHJ 2. jakso: Toimivan hallituksen kokoonpano, yhteistyö ja työtavat 7.4.2027 Lohja 

Klo 11.15 lounas

Klo 12.15 koulutus alkaa - 17.15 koulutus päättyy
 

3. jakso: Hallituksen rooli strategiatyössä 14.4.2027 Lohja

Klo 11.15 lounas

Klo 12.15 koulutus alkaa - 16.50 koulutus päättyy


HHJ Ryhmätyö 3.12.2027 klo 12.00 - 16.30

4. jakso: Yrityksen suorituskyvyn ja tuloksellisuuden johtaminen hallituksessa 28.4.2027, Lohja

Klo 11.15 lounas

Klo 12.15 Koulutus alkaa - 17.00 koulutus päättyy

Ville Kajala
Ville Kajala
Johtava asiantuntijaKeskuskauppakamari
Asko Hänninen
Asko Hänninen
Legal CouncelAmbientia Group Oy
Sami Etula
Sami Etula
DI, KTM, TMC, HHJ PJEtula Group Oy
Pasi Riihimäki
Pasi Riihimäki
ToimitusjohtajaSendero Oy

Mielenkiintoiset puhujat ja paljon esimerkkejä käytännöstä. Ensimmäisen päivän tärkeä asia oli mielestäni myös tutustuminen muihin kurssilaisiin.

Hyvät puhujat ja erinomaiset aiheeseen laajasti sovellettavat esimerkit.

Kaiken kaikkiaan erinomainen setti. Asiantuntevat esiintyjät. Hyvä materiaali. Erinomaiset järjestelyt. Kiitos!

Parhaita koulutuksia missä olen ikinä ollut. Mahtavan fiksu porukka, loistavat luennoitsijat ja aivan ytimessä olevat aiheet.

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu. 

Länsi-Uudenmaan kauppakamarilla on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan kauppakamari
+358 44 493 2055
heidi.nyman@chamber.fi

Tuotearvioiden keskiarvo 4.5 tähteä

HHJ® – Hyväksytty hallituksen jäsen-kurssi 31.3 -28.4.2027 Lohja

Myös etä
HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen -koulutus Lohja kevät 2027.
Tapahtuma alkaa
31.3. klo 12.15
Tapahtuma päättyy
28.4. klo 18.00
Sijainti
Lohja, Lohja
-, 08100 Lohja
Jäsenetuhinta
2 750,00 €
(+alv 25.5 %, 701,25 €)
Hinta
2 950,00 €
(+alv 25.5 %, 752,25 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.