Kuvaus
Laadukas johtaminen ja esihenkilötyö edellyttävät vaikuttavaa ja säännöllistä vuoropuhelua organisaatiossa. Tämän teoksen avulla organisaation johto ja esihenkilöt saavat kattavan kuvan ja työkaluja siihen, miten tuoda jatkuva keskustelu sekä palvelumuotoilun opit osaksi yrityksen toimintakulttuuria. Menestyvä organisaatio laajentaa perinteiset kehityskeskustelut onnistumiskeskusteluiksi, joiden avulla henkilöstö osallistetaan ja saadaan mukaan onnistumista tukevaan vuoropuheluun. Strategia laaditaan yhteistyössä henkilöstön kanssa, ja siitä selviytymisen sijaan se eletään todeksi organisaation arjessa.
Teos tukee organisaatioiden ja sen työntekijöiden onnistumista. Käytännönläheiset ohjeet sekä esimerkit auttavat hahmottamaan, miten menestyvä ja hyvinvoiva organisaatio pohjaa toimintansa jatkuvaan keskusteluun. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan suunnitelmallisia ja vaikuttavia viestintätekoja, jotka ovat linjassa organisaation strategian kanssa. Kirjan oppien ja mallien avulla on mahdollista viedä onnistuneesti läpi uuteen toimintakulttuuriin tähtäävä muutos organisaatiossa ja toteuttaa jatkuvan keskustelun malliin pohjaavaa viestintää.
Tuotetiedot
Kirjoittajat
Henrietta Aarnikoivu
Muut etuhintaan oikeuttavat tahot
Kauppakamarin jäsenet ostavat aina edullisimpaan jäsenetuhintaan. Voit saada etuhinnan myös muulla perusteella. Etuhinta edellyttää kirjautuneena asiointia.
Alennukseen oikeuttavat tahot | Hinta |
---|---|
Julkinen sektori | 51,00 €(+alv 10 %, 5,10 €) |
Suomen Ekonomit/Helsingin Ekonomit | 55,00 €(+alv 10 %, 5,50 €) |
Veronmaksajat | 55,00 €(+alv 10 %, 5,50 €) |