Marina Vahtola
Hallituksen puheenjohtaja, hallitusammattilainenChain Invest OyMarina Vahtola on tehnyt pitkän sekä menestyksekkään uran suurten kansainvälisten kauppaketjujen sekä brändiyritysten johtotehtävissä, joista yli 10 vuotta toimitusjohtajana. Hän on toiminut myös pörssiyhtiön toimitusjohtajana, pörssiyhtiöiden hallituksissa sekä ollut mukana viemässä yhtiön pörssiin. MV toimii nykyään useiden suomalaisten yhtiöiden hallituksissa sekä neuvonantajana myös yrityksissä Ruotsissa ja Saksassa. Hänellä on pitkä sekä monipuolinen kokemus hallitustyöstä. Hän on toiminut pörssiyhtiöiden, pk-yritysten, perheyritysten, kasvuyritysten sekä myös järjestöjen ja säätiöiden hallituksissa. Hänellä on kokemusta myös kansainvälisistä hallitustehtävistä Ruotsissa sekä Saksassa. Hän toimii useissa yrityksissä hallituksen puheenjohtajana. Hän on kirjoittanut kirjan ”Intohimona Brändit”, jonka tavoitteena on brändiosaamisen lisääminen suomalaisissa yrityksissä.
1 - 0 / 0
Pahoittelut, tässä tuoteryhmässä tai näillä rajauksilla ei ole tuotteita. Poista rajaukset.