Kuvaus
Valtaosa esimiestyön ongelmista on esimiesten itsensä rakentamia. Ongelmatilanteissa piiloudutaan usein henkilökemian tai muun syyn taakse, ja vastuu sysätään muille. Kirja antaa esimiehille ja johtajille eväitä pohtia itseään ja omia ajattelu- ja toimintamallejaan, suoraan ja kaunistelematta.
Teoksen tarkoituksena on avata yritysten ja yhteisöjen omistajille ja johtajille esimiestyön merkitystä niin ihmisten hyvinvoinnille kuin yrityksen tuloksentekokyvylle. Hyvinvointi ja tuottavuus kulkevat käsi kädessä. Esimiehen ajattelun ja asenteen laatu sekä sosiaaliset taidot ratkaisevat usein lopputuloksen. Olemmeko sellainen yritys tai yhteisö, johon halutaan tulla ja jossa halutaan pysyä? Siinä on pohdittavaa jokaiselle työyhteisölle.
Tuotetiedot
Kirjoittajat
Timo Kultanen
Hän on työskennellyt esimiestyön ja johtamisen kehittämishankkeissa lähes 30 vuotta pienistä yrityksistä
pörssiyrityksiin ja kotimaisista kansainvälisiin.
Kultanen luennoi johtamisesta ja luotsaa johtamisen kehittämisen valmennusohjelmia kirjan aihealueilta.
Hän on erikoistunut esimiestyön, johtoryhmätyön ja strategiatyön kehittämiseen sekä johtajien henkilökohtaiseen valmennukseen. Lisäksi hän on tehnyt paljon muutosprosessikonsultointia, työyhteisökriisien ratkaisutyötä sekä psyykkistä urheiluvalmennusta.
Muut etuhintaan oikeuttavat tahot
Kauppakamarin jäsenet ostavat aina edullisimpaan jäsenetuhintaan. Voit saada etuhinnan myös muulla perusteella. Etuhinta edellyttää kirjautuneena asiointia.
Alennukseen oikeuttavat tahot | Hinta |
---|---|
Julkinen sektori | 10,00 €(+alv 10 %, 1,00 €) |
Suomen Ekonomit/Helsingin Ekonomit | 10,00 €(+alv 10 %, 1,00 €) |
Veronmaksajat | 10,00 €(+alv 10 %, 1,00 €) |