Hallituksen ja toimitusjohtajan oikeudet ja vastuu osakeyhtiössä

Seppo Villa

Tulossa

Hallituksen ja toimitusjohtajan oikeudet ja vastuu osakeyhtiössä -teos avaa käytännönläheisellä tavalla osakeyhtiölain sääntelyä, jota yhtiön johdon on hallinnon järjestämisessä ja liiketoimintapäätöksiä tehdessään noudatettava. Teos toimii tiekarttana, jonka avulla yhtiön johto voi välttää päätöksenteossaan osakeyhtiölain vastaiset menettelyt ja niistä aiheutuvat seuraamukset.

Kirjassa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Milloin yhtiö johtoon kuuluva on esteellinen päättämään asiasta hallituksessa tai toimitusjohtajana tai osakkeenomistajana?
  • Miten yhtiön johdossa toimivien pitää tehtävissään toimia, jotta yhtiön varojen käyttöä ja jakamista koskevat päätökset ovat osakeyhtiölain mukaisia?
  • Miten velkojiensuoja ja osakkeenomistajien yhdenvertainen kohtelu pitää ottaa huomioon erilaisissa varojen käyttöä, jakamista ja hankintaa koskevissa monimuotoisissa liiketoimintatilanteissa?
  • Milloin hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja voivat joutua vahingonkorvausvastuuseen yhtiölle aiheuttamastaan vahingosta? 

Tässä teoksen toisessa, uudistetussa painoksessa on huomioitu jatkuvassa liikkeessä oleva oikeus- ja yhtiökäytäntö sekä tarpeellisin osin lain ja hallinnointikoodin (2025) muutokset.

Kirja on suunnattu ensisijaisesti osakeyhtiöiden toimitusjohtajille ja hallituksen jäsenille sekä yritysjuristeille, mutta se on hyödyllinen apuväline myös muun muassa saneerausselvittäjille ja konkurssipesänhoitajille.

Kirjan kirjoittaja OTT Seppo Villa on Helsingin yliopiston kauppaoikeuden professori, ja hän on julkaissut useita kymmeniä teoksia ja artikkeleita yksin ja yhdessä muiden kirjoittajien kanssa. Villa on erikoistunut yhteisö-, rahoitus- ja sopimusoikeuteen.

ISBN9789524180498
Kirjastoluokka33.36
KustantajaKauppakamari
Painos2., uudistettu
Painovuosi2025
Saatavuus12/2025
Sivumääränoin 250
Tuotteen tiedotsidottu
KirjoittajatSeppo Villa
Seppo Villa
Seppo Villa
ProfessoriHelsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta

Hallituksen ja toimitusjohtajan oikeudet ja vastuu osakeyhtiössä

Seppo Villa

Tulossa
Jäsenetuhinta
89,00 €
(+alv 14 %, 12,46 €)
Hinta
119,00 €
(+alv 14 %, 16,66 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot