Lapsen huolto- ja tapaamissopimukset

Sanna Koulu

Lapsen ääni kuuluviin.

Lapsen ääni kuuluviin

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sovitaan sosiaalitoimessa eli yleensä lastenvalvojan luona hyvin usein – sopimuksia tehdään vuosittain kymmeniä tuhansia. Sopimukset saattavat jälkikäteen riitautua, jolloin niiden merkitystä ja perheen tilannetta puidaan esimerkiksi käräjäoikeudessa.

Tässä kirjassa käsitellään lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia sopimuksia ennen kaikkea perheen sisällä.

Kirjan keskiössä on kysymys siitä, miten lasta koskevaa sopimista oikeutetaan eli milloin sopimiselle annetaan oikeudellista merkitystä. Millainen sopimisen kohde on? Entä kuka näistä kysymyksistä saa sopia ja miksi, ja millaisia rajoituksia sopimiselle on?

Kirjassa käydään perusteellisesti läpi korkeimman oikeuden lasta koskevat ennakkopäätösratkaisut sekä avataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä.

Samalla kirja toimii erinomaisena lähde- ja hakuteoksena jokaiselle perhe- ja jäämistöoikeudellista kirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä hakevalle.

Teos avaa myös lapsioikeuden ja erityisesti lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden yleisiä oppeja ja lainsäädännön taustalla vaikuttavia ajatuksia.

Kirjan lopussa esitetään suosituksia tuleville lainsäädännön uudistuksille sekä oikeuskäytännölle mm. lasten edun tulkintaan, sovittelun laatuun ja saatavuuteen sekä lapsen osallisuuteen liittyen.

Lisätiedot:kustannus(at)helsinki.chamber.fi

ISBN9789522463180
Kirjastoluokka33.31
KustantajaKauppakamari
Painos1.
Painovuosi2014
SaatavuusSaatavilla
Sivumäärä442
Tuotteen tiedotA5, sidottu
KirjoittajatSanna Koulu
Sanna Koulu
Tohtori, OTKSanna Koulu

Lapsen huolto- ja tapaamissopimukset

Sanna Koulu

Lapsen huolto- ja tapaamissopimukset
Jäsenetuhinta
99,00 €
(+alv 10 %, 9,90 €)
Hinta
109,00 €
(+alv 10 %, 10,90 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot