PSYM 2015 -ehdot ja logistiikkapalvelusopimukset
Lauri Railas
Vuonna 2016 voimaan tulleiden Pohjoismaisen Speditööriliiton yleisten määräysten (PSYM 2015) kommentaari. Kirja kartoittaa ja taustoittaa myös logistiikkapalveluiden ja huolinnan muuttuvaa sopimuskenttää Suomessa ja kansainvälisesti.
Teos on vuonna 2016 voimaan tulleiden Pohjoismaisen Speditööriliiton yleisten määräysten (PSYM 2015) kommentaari. Lisäksi se kartoittaa ja taustoittaa logistiikkapalvelujen ja huolinnan muuttuvaa sopimuskenttää meillä ja kansainvälisesti sekä asiakaslähtöisiä logistiikkapalvelusopimuksia.
Tarkastelun kohteena on myös kansainväliset FIATA:n kuljetusasiakirjat, joita käytetään yhdistetyissä kuljetuksissa sekä kuljetusmuotokohtaiset lakimäräykset, joihin huolitsija on eräin edellytyksin toiminnassaan sidottu. Teos sisältää myös kattavasti toimituslausekkeiden käytön perusteet sekä yksityiskohtaiset ohjeet ja taulukot niiden soveltamiseksi tavarankuljetuksessa.
Huolitsijoiden ja logistiikkapalvelujen tarjoajien tehtävät ovat lisääntyneet perinteisestä tavarankuljetuksesta ja tulliselvityksistä, ja ne kattavat myös tuotteiden valmistusta ja jakelua. Verkkokauppa tuo oman lisänsä, palveluntarjoaja on monesti myös varastonpitäjä. Digitalisaatio tarjoaa tehokkaat työvälineet mutta tuo mukanaan myös haasteita. Asiakkaiden, sekä yritysten että kuluttajien, kannattaa tuntea oikeutensa. Teos toimii myös logistiikan oikeuden käsikirjana.
Teoksen kirjoittaja, asianajaja, OTT Lauri Railas, osallistui PSYM 2015 -ehtojen valmisteluun ehtojen suomalaisten käyttäjien edustajana ja on seurannut logistiikan maailmaa jo yli kolme vuosikymmentä eri tehtävissä.