Kuvaus
Teos on kattava yleisesitys yrityksen käytössä olevista erilaisista rahoitusjärjestelyistä, joissa varallisuusobjektia käytetään samanaikaisesti vakuuskohteena.
Siinä luodaan systemaattinen yleiskuvaus vaihtoehtoisista rahoitus- ja vakuusratkaisuista hankinnan tapahtuessa yrityksen omaa tarvetta varten, minkä jälkeen selvitetään yrityksen myyntitoiminnan edistämistä tukevat rahoitus- ja vakuusjärjestelyt sekä yrityksen käyttöpääoman rahoituskeinot vakuuksineen. Näiden jälkeen tarkastellaan järjestelyä, jossa yritys muuttaa saatavansa tai tietyn liiketoimintansa likvideiksi rahavaroiksi. Lopuksi käsitellään lainamuotoista ja sijoitusmuotoista joukkorahoitusta ja tutkitaan hanketta, jonka yritys toteuttaa taseen ulkopuolisella järjestelyllä tai julkisyhteisö yksityistä rahoitusta hyväksikäyttäen ns. elinkaarirahoituksella
Kirjassa käsitellään luottokaupan ja vuokrasopimuksen rahoitusta omistuksenpidätysehdon avulla, myyntikomissiota ja konsignaatiota. Näiden muodostaman kokonaisuuden jälkeen tarkastellaan lähemmin rahoitusleasingiä ja sale and lease back -järjestelyä sekä factoringrahoitusta. Huomiota kiinnitetään myös arvopaperistamiseen, joukkorahoitukseen ja projektirahoitukseen.
Teos on tarkoitettu sekä oppi- että käsikirjaksi rahoitus- ja vakuusoikeutta opiskeleville ja alalla toimiville asiantuntijoille.

Kirjan 2., uudistettuun painokseen on lisätty oma lukunsa joukkorahoituksesta.
Tuotetiedot
ISBN9789522467706
Kirjastoluokka33.33
KustantajaHelsingin kamari Oy
Painos2., uudistettu
Painovuosi2022
SaatavuusSaatavilla
Sivumäärä514
Tuotteen tiedotsidottu
KirjoittajatJarno Tepora
Kirjoittajat
Jarno Tepora
OTT Jarno Tepora on siviilioikeuden emeritusprofessori, opetusalana erityisesti esineoikeus, Helsingin yliopistossa. Hän on yli kolmekymmentävuotisen uransa aikana kirjoittanut useita teoksia esinevakuuksista sekä luennoinut aihepiiristä niin yliopistossa kuin erilaisissa koulutuksissa.
Muut etuhintaan oikeuttavat tahot
Kauppakamarin jäsenet ostavat aina edullisimpaan jäsenetuhintaan. Voit saada etuhinnan myös muulla perusteella. Etuhinta edellyttää kirjautuneena asiointia.
Alennukseen oikeuttavat tahot | Hinta |
---|---|
Julkinen sektori | 104,00 €(+alv 10 %, 10,40 €) |
Suomen Ekonomit/Helsingin Ekonomit | 112,00 €(+alv 10 %, 11,20 €) |
Veronmaksajat | 112,00 €(+alv 10 %, 11,20 €) |