e-kirja Erityiset veronkiertonormit Suomessa

Hannu Itälä

E-kirja
Uutuus

Väitöskirjassa Erityiset veronkiertonormit Suomessa – Tarkastelussa rajat ylittävän sijoitustoiminnan ja varallisuudenhallinnan tuloverotusta koskevat erityiset veronkiertonormit ja EU-oikeuden asettamat rajoitukset tarkastellaan aggressiivista verosuunnittelua ja sen yhteyttä erityisiin veronkiertonormeihin sekä erityisten veronkiertonormien EU-oikeudellisia rajoja. Teoksessa perehdytään myös tuloverojärjestelmän sisältämän normiston perusominaisuuksiin ja selvitetään, miten eri veronkiertonormit kytkeytyvät tuloverojärjestelmän muodostamaan kokonaisuuteen. Osana tätä tarkastelua pureudutaan erityisesti eri veronkiertonormien välisiin kollisiotilanteisiin. Mainittuja kysymyksiä pyritään peilaamaan rajat ylittävään sijoitustoimintaan ja varainhallintaan, jota koskettavia normeja ja tapauksia hyödynnetään teoksessa kattavasti.

Teoksessa hahmotetaan lisäksi erityisten veronkiertonormien EU-oikeudellisia rajoja lukuisten Euroopan unionin tuomioistuimen antamien tuomioiden pohjalta ottaen lukuun vuonna 2024 annettujen tuomioiden myötä oikeuskäytännössä tapahtuneet kehitysaskeleet. Osana EU-oikeudellista arviointia teoksessa tarkastellaan kriittisesti tiettyjä kansainvälisen sijoitustoiminnan ja varainhallinnan tuloverotuksen kannalta keskeisiä suomalaisia erityisiä veronkiertonormeja.

Kirja soveltuu erityisesti talous- ja veroasiantuntijoille mutta myös alan oppikirjaksi.

E-kirjan lukeminen edellyttää, että laitteellasi on ePub-tiedostoja tukeva sovellus. Lue lisää ohjeista. Huom! Voit tilata e-kirjan vain yhdelle käyttäjälle, koska käyttöoikeus muodostuu aina yksinomaan tilaajan sähköpostiosoitteelle

ISBN9789524180078
Kirjastoluokka33.25
KustantajaKauppakamari
Painos1.
Painovuosi2025
SaatavuusSaatavilla
Sivumäärä474
Tuotteen tiedotEPUB 3
KirjoittajatHannu Itälä
Hannu Itälä
VeroasiantuntijaTurun yliopisto

e-kirja Erityiset veronkiertonormit Suomessa

Hannu Itälä

E-kirja
Uutuus
e-kirja Erityiset veronkiertonormit Suomessa
Jäsenetuhinta
101,00 €
(+alv 14 %, 14,14 €)
Hinta
135,00 €
(+alv 14 %, 18,90 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot