Hyvinvointioikeus – kirjoituksia oikeudesta ja hyvinvoinnista

Virve Toivonen, Anna Mäki-Petäjä-Leinonen, Eeva Nykänen

Kirja on ensimmäinen hyvinvointioikeutta laajasti käsittelevä kokonaisuus. Kirjassa tarkastellaan mm. hyvinvointioikeuden keskeisiä tavoitteita, käsitteitä ja periaatteita ja hyvinvointioikeudellisen sääntelyn merkitystä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden torjunnassa, sosiaali- ja terveydenhuollon eri asiakasryhmien oikeutta hyvään palveluun ja hoitoon sekä hyvinvointioikeuden oikeusturvaa.

Teos tarjoaa tukea niin rakenteellisten ratkaisujen kuin yksittäistapauksissakin tehtävien päätösten tueksi ja julkisten palvelujen kehittämiseksi. Lisäksi kirja soveltuu oppikirjaksi eri tieteenaloilla sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa.  

Kirja sisältää seuraavat artikkelit:

Virve Toivonen, Anna Mäki-Petäjä-Leinonen, Eeva Nykänen; JohdantoMaija Aalto-Heinilä, Maija Dahlberg ja Hanna-Maria Niemi: Hyvinvointioikeus – jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua?Pauli Rautiainen: Hyvinvointioikeus yhteiskuntapoliittisten kamppailujen areenanaLiisa Nieminen: Kansainvälinen oikeus osana hyvinvointioikeutta  – erityisesti bioeettiset kysymykset tarkastelun kohteenaVirve Toivonen: Oikeudellistunut hyvinvointi – esimerkkinä lapsen hoiva, huolenpito ja kasvatusMikko Aaltonen: Rekisteriaineistojen käyttö hyvinvointioikeudellisessa tutkimuksessaHenna Nikumaa: Muistisairaiden ihmisten haastattelututkimus esimerkkinä hyvinvointioikeudellisesta empiirisestä tutkimuksestaKaijus Ervasti: Oikeudensaantimahdollisuudet osana hyvinvointioikeutta erityisesti haavoittuvien ryhmien näkökulmastaAnna Mäki-Petäjä-Leinonen: Haavoittuvat ihmisryhmät, mielen hyvinvointi ja laki: Esimerkkinä vanhusten tehostettu palveluasuminenHeidi Vanjusov: Sosiaalioikeuden oikeusperiaatteet asiakkaan hyvinvoinnin turvaajana päihdepalveluissaNiina Gråsten: Vammaisuus erityisten oikeuksien perustanaEeva Nykänen, Tiina  Laatikainen: Oikeus riittäviin terveydenhuollon palveluihin – ja miten riittävyyttä voidaan mitataNiina Mäntylä, Jonna Kosonen, Sara Sairanen: Alueellisen yhdenvertaisuuden avaimet toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa – koulutuksen saatavuus ja saavutettavuus

ISBN9789522467324
Kirjastoluokka33.24
KustantajaKauppakamari
Painos1.
Painovuosi2022
SaatavuusSaatavilla
Sivumäärä405
Tuotteen tiedotsid.
Virve Toivonen
Virve Toivonen
OTT, VT, dosenttiItä-Suomen yliopisto
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
ProfessoriAnna Mäki-Petäjä-Leinonen
Eeva Nykänen
Eeva Nykänen
Professori

Hyvinvointioikeus – kirjoituksia oikeudesta ja hyvinvoinnista

Virve Toivonen, Anna Mäki-Petäjä-Leinonen, Eeva Nykänen

Hyvinvointioikeus – kirjoituksia oikeudesta ja hyvinvoinnista
Jäsenetuhinta
82,00 €
(+alv 10 %, 8,20 €)
Hinta
109,00 €
(+alv 10 %, 10,90 €)

Muut etuhintaan oikeuttavat tahot